Ajatuksia vauvavuoden päättymisestä

Vauvavuosi alkaa vetämään viimeisiään sillä jäljellä on enää päälle pari kuukautta. Onpa hullua, että olen ollut pian jo vuoden verran äiti mitä suloisimmalle minimiehelle. Vauvavuosi pelotti haasteineen aika paljon, mutta toisaalta halusin varautua jopa siihen rankimpaan enkä halunnut rakentaa mitään pilvilinnoja. Vauvavuosi on ollut hirmu opettava, antoisa, kaunis, mutta myös äärimmäisen uuvuttava. Haasteita on todellakin riittänyt ja lääkärikäyntejä on mahtunut tähän ajanjaksoon jo 30. Alkutaipale imetyksen, suolistovaivojen ja refluksin kanssa oli vaikea eikä kultaista keskipolkua meinannut löytyä. Nyt kuitenkin eletään vaihteeksi rauhallisempaa ajanjaksoa.

Vaikeuksia ei tällä hetkellä ole juurikaan, kun lääkitys ja ruokavaliokin ollaan saatu kuntoon. Uskon pikkuhiljaa allergioiden väistyvän ja saadaan varmasti pian lisää ruokalajeja ruokalistalle. Alkuvaiheessa rakastuin vauvan ruoan laittoon ja odotan kovin hetkeä, kun pääsisin vielä joskus kokkaamaan laajasti monipuolisia ruokia. Vaikka vaikeita aikoja vauvavuodessa on ollut ihan liikaa on silti oppinut nauttimaan sopivasti myös siitä erilaisesta haasteellisesta arjesta. Rajoitteita lapsen kanssa on ollut paljon, kun on lääkityksiä ja ruokien on pitänyt olla aina kaikkialle mentäessä itse tehtyjä.

Olen silti todella tyytyväinen miten hyvin ollaan tästä kaikesta selvitty ilman kotiin linnoittautumista! On ollut kaikesta huolimatta rohkeaa kohdata pelot ja puskea niitä vasten. Yksitoista kuukautta on ollut aika maagistakin aikaa. Oman lapsen kehittymistä on ollut upeaa seurata ja se on välittänyt monenlaisia tunteita. Monet hetket ovat herkityttäneet ja on saanut tuntea erityistä rakkautta. Miten hienoa onkaan huomata olevansa jollekkin pienelle ihan kaikki. Pienen ihmisen tuki, turva ja elämässä eteenpäin viejä. Tiesin oman lapsen syntymisen olevan varmasti parasta aikaa elämässä, mutta en osannut aavistaa sen olevan näin erityistä.

Rakkaus omaa lasta kohtaan on aivan uskomattoman voimakasta ja kova suojelun tahto on ollut ehkä yksi yllättävin tunne. En osannut odottaa miten voimakas side omaan lapseen voikaan tulla. Usein on kuullut miten lapsen eteen tekisi mitä tahansa ja niinhän se oikeasti on ollutkin. Vauvavuoden päättyminen tuntuu hieman haikealle ja toisaalta todella siistille. Ollaan selviydytty koko perhe tiiminä ja koettu paljon elämän upeimpia hetkiä yhdessä. Ajan edetessä pääsee puuhaamaan lapsen kanssa enemmän asioita, mutta kyllä sitä ihan vauva-aikaa on kaivannut jo tovin. Siinä oli omat puolensa ja ikävöin niin kovin hetkiä, jolloin Frans nautti vain sylissä olosta ja silittelyistä.

Viimeiset pari kuukautta on ollut siitä ihania, kun Frans on oppinut paljon uusia taitoja ja reissaaminen on helpottunut jonkin verran. On ollut suloisinta nähdä sitten aikoihin miten hän vilkuttaa, taputtaa, halaa ja antaa pusun. Aiemmin en osannut tuntea äiti sanaa omaksi kunnes se alkoi tuntumaan siedettävämmälle. Fransin sanoessa äiti sydän meinaa ihan pakahtua eikä nimitys tunnu enää yhtään hullummalle! Frans on tehnyt meihin niin suuren vaikutuksen ettei voisi olla haaveilematta toisestakin lapsesta. Ihanaa ajatella jo Fransia isoveljen roolissa. Hän olisi niin symppis veli ja pitäisi sisaruksesta ihan taatusti super hyvän huolen. Vielä hetki saadaan nauttia kuitenkin vauvavuodesta ja keskitytään täysin vain Fransiin.

Nähdään myös instassa!

Lue myös:
Fransin 1-vuotissynttärit
Unitaantuma saapui taloon
Pohdintaa oman lapsen kasvatuksesta
Parhaimmat hankinnat vauvalle osa2

-Iida

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös