Kategoriat

Ensi viikolla voin kutsua aviomiehekseni

Kuuden päivän päästä musta tulee Heinilä. Jännitys alkaa jo aikalailla tuntua mahanpohjassa. Ajattelin etten jännittäisi häitä juurikaan, mutta nyt pieni jännitys on kieltämättä iskenyt. Toisaalta se vain kertoo miten tärkeä tuo päivä itselleni on. Odotan malttamattomana, että pääsen pukemaan unelmieni morsiuspuvun ylleni. Mekkoa ostaessa ja siihen muutoksia tehdessä en osannut jotenkin ajatella vihkimistilaisuuden maastoa ja mekko lyhennettiin aivan vääriin kenkiin sopivaksi. Nyt onkin melkoinen paniikki sillä alle viikko ennen häitä onkin tehtävä muutoksia mekkoon tai otettava korkokengät kivikkoiselle rannalle. Toivottavasti mekkoasia saadaan vielä kuntoon, sillä ensi viikon ohjelma on hieman kiireinen. Mulla on itseasiassa ensi viikolla polttarit!! 😍

Ollaan suunniteltu viime päivät ahkerasti häämatkaa ja ollaan tosiaan päädytty skippaamaan ulkomaanmatka. Häämatka muuttui Suomi -road tripiksi ja ollaankin valittu tänne muutamat kohteet joissa tulemme käymään. Tämä ratkaisu on varmasti hyvä valinta ja me ollaan erityisen innoissaan tästä matkasta. Katsotaan sitten ensi vuonna käydäänkö perheenä vuoristoilla tai etelän lämmössä, mutta nyt on tosi kiva päästä näkemään kotimaata aivan eri tavalla kuin ennen. Matka tulee olemaan varmasti upea ja avartava kokemus. Meidän reittinä tulee olemaan Turun saaristo-Vaasa-Kokkola-Muonio-Oulu-Pietarsaari-Kotiin.

Vaasassa olisi tarkoitus viettää hääyö, sillä se on sopivalla ajoetäisyydellä vihkipaikaltamme. Hääyön jälkeen suuntaamme heti aamusta aamupalan kautta jatkamaan matkaa Kokkolaan. Kokkolassa käymme ihastelemassa ulkosaaristossa sijaitsevaa Tankarin saarta, jossa on todella hieno majakka. Käymme käppäilemässä myös Kokkolan tunnetulla puutaloalueella. Tarkoituksena on myös mennä Ohtakarin kalastajakylään, joka on täynnä ihania punaisia puutaloja sekä pitkää rantaviivaa.

Seuraavaksi olisikin vuorossa päätepisteemme Muonio, jossa tietysti käymme seikkailemassa upealla Särkitunturilla. Aion viilentyä tunturille kivutessa pulahtamalla matkalta löytyvään lampeen! Särkitunturi ei ole niin korkea ja ylös kipuaminen kestääkin noin 45min, mutta on silti mielettömät maisemat. Vietetään Muonion tunturimaisemissa neljä päivää ja lähdemme sieltä suuntaamaan kotia kohti. Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi valitsimme Oulun johon ajamme noin 4h 35min (+pysähdykset Fransin vuoksi.) Seuraavana aamuna suuntaamme vielä Pietarsaaren saaristomaisemiin ja sen kautta takaisin mökille ”kotiin”. Pietarsaaressa käymme ihastelemassa Skata puutaloaluetta ja sen lisäksi käydään venereissulla Mässkär saarella.

Näillä suunnitelmilla kohti häämatkaa! Kirjoittelen häiden jälkeen tarkemmin matkasta useamman postauksen ja kerron miten matka sujui vauva mukana.

Nähdään myös Instassa!

-Iida

Juhannuskuulumisia

Me vietettiin mökillä koko juhannus ja voi että miten taivaallista oli nauttia rauhasta luonnon helmassa. Sanoinkin miten terapeuttiselta tuntui olla niin kaukana kaupungista ja muista ihmisistä. Puhelin ja some sai pääosin unohtua, mutta joitain storeja tuli otettua Instaan. Viime mökkireissu meni aika penkin alle, kun jouduttiin lähteä yötä vasten kotiin. Frans itki ja pelleilli sillä kerralla yli viisi tuntia putkeen ja käytimme oikeasti kaikki keinot… Tällä kertaa Fransin isovanhemmat olivat tehneet mökille verhovirityksen jonka avulla saatiin peitettyä näkyvyys meihin. Yöt sujuivatkin tämän avulla hyvin ja koko perhe sai nukutuksi.

Haasteina mökkeilyssä on tullut huomattua lapsiarkea ajatellen narisevassa ovessa ja tilan puutteessa. Kun rahatilanne antaisi myöden niin mökissä monikin asia pitäisi laittaa uusiksi. Fransin eri vaivat vaativat kuitenkin paljon päivittäistä hoitoa eikä niitä kaikkia ole helppo hoitaa keittiön lattialla. Iltapalan syöminen on myös aina Fransin herättävää, koska hän nukkuu keittiön puolella. Nyt siis Pinterest auki ja keksimään ideoita! Jos olisi mahdollista niin unelmahan olisi pyytää ammattilaiset hoitamaan kunnon sisustussuunnitelmat keittiöstä lähtien. Itselläni kun sisustussuunnittelijan koulutuksesta huolimatta ei ole taitoja niinkään säilytyksien piiloratkaisuihin tai todella pienen tilan hyödyntämiseen muuten vauva-arki ystävälliseksi.

Viikonlopun aikana raivattiin mökkipihaa, uitiin, kalastettiin ja ajoin hiukan myös mun crossilla. Eksyttiin yllättäen taas lampaiden ja lehmien luo. Järven rannalla auringonlaskua ihastellessa aloin haaveilemaan omasta SUP -laudasta ja suunnittelinkin tähän jotain alkeiskurssia. Olipa kerrankin täydellisesti onnistunut mökkireissu ja juhannus. Tuli nautittua niin hyvin perheen keskeisestä ajasta, hyvistä ruuista ja kivoista puuhista, että pitkästä aikaa arkeen paluu oikeasti harmittaa! Olisin ollut ihan valmis vielä jatkamaan yhteistä lomailua. Onneksi kuitenkin parin viikon päästä Matiaksella alkaa loma.

Nähdään myös instassa!

-Iida

Ajatuksia kesästä

Onpa ollut rentouttavaa viettää useat päivät auringon lämmössä. Jatkuisipa tällaiset säät elokuun loppupuolella saakka! Käytiin viikonloppuna pitkästä aikaa mökillä ja reissu oli iltaan asti todella onnistunut, jonka jälkeen Fransin unet vaikeutuivat niin pahasti, että oli pakko lähteä ajamaan yötä vasten kotiin. Oli kuitenkin ihan parasta päästä valmiiseen ruokapöytään ja Frans pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa saunomista ja uimista uimarenkaalla järvessä. Mökillä oli paljon mielenkiintoista tutkittavaa ja käytiin moikkaamassa lehmiäkin. Ikävöin nyt jo mökkimaisemiin ja järvilintujen ääniä. Onneksi juhannuksena päästään takaisin.

Kesä on alkanut paljon sairastellen ja pahemmat hormonaaliset ongelmat ovat vaikeuttaneet arjesta selviytymistä. Odotan tältä kesältä erityistä stressittömyyttä ja monia rentouttavia päiviä. Toivon kovasti, että nämä päivät ovat tänä kesänä vielä edessä. Ainakin kesäksi on to do -listalla huikeita juttuja joista kerron kohta lisää. Mulla on ollut itseasiassa todella kova huoli omasta terveydestä, sillä lukuisista lääkärireissuista ja tutkimuksista huolimatta ei olla osattu löytää vielä syytä monenlaisille oireille. Osittain oireilut voisivat eriävien syiden seurauksena johtua munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä jota epäiltiin, mutta tämäkään ei selittäisi kuin ihan pienen murto-osan.

Kesän to do -lista

-Päiväreissu Yyterin hiekkarannalle
-Juhannusreissu mökille

-Häät ja häämatka vuoristoon
-Kasvohoito ja ripsien kestotaivutus
-Ravintolaan yksille juhlistamaan ystävän synttäreitä
-Fransin 1-vuotissynttärit

– 1-vuotis ja perhekuvaukset
-Suurena toiveena olisi road trip Hankoon tai Vanhaan Porvooseen. Uudenkaupungin päiväretki Isokarin majakalle vaikuttaa myös kiinnostavalta.

Oma vointi ja pelko siitä ettei hormonaalisten ongelmien vuoksi tulisi toista lasta ehkä jopa ollenkaan on saanut ajatukset myös oman kehon arvostukseen. Keho on tehnyt monta kuukautta upeaa työtä kantaessaan meidän miniä. Eikä ole ihme, että kehossa on muistoja edelleen siitä matkasta. Olen huomannut miten kesän tullen ajatukset harhautuvat taas bikinikroppaan. ”Millainen sen pitäisi olla” ja millaisessa kropassa nauttisin olostani rannalla. Haluaisin oppia nauttimaan omasta kehosta piilottamatta vatsan IBS:n suurta turvotusta tai lantiolle jääneitä muutamia raskauskiloja. On ollut haastavaa hyväksyä oma kroppa hieman erilaisena ja edelleenkään en pystyisi tuomaan esille sitä valtavaa turvotusta, joka muistuttaa mahaa kuin raskauden puolivälistä.

Aamuisin vatsa on ihan litteä kunnes taas syön aamupalan. Ehkä pitäisi oppia hyväksymään tämä kaikki tällaisenaan tsekaten kuitenkin vielä vatsaystävällinen ruokavalio kuntoon. Tämä on osa mua ja osa monen muunkin elämää. Eihän synnytyksestäkään ole kulunut vielä vuotta. Uskon treenaamisen ja runsaamman liikunnan lisääntyvän vauva-arjen ja oman terveyden haasteiden hellittäessä. Pitkään kävinkin 10km lenkeillä, pyöräilin ja vahvistin lihaksia. Nyt siihen on kuitenkin tullut taukoa. Se saa riittää meille kaikille, että yritetään parhaamme ja nautitaan kesästä omanlaisilla uniikeilla kropillamme. Meillä kaikilla on kehossa ”epäkohtia”, mutta loppuen lopuksi kukaan muu ei kiinnitä niihin huomiota saaman tapaan, kuin me itse.

Toivon kesältä paljon ulkoilua ja retkiä, auringonsäteite ja niiden kimmellystä vedessä. Odotan monia mökkireissuja, koivujen tuoksua ja lehtien havinaa. Saunailtoja puusaunan tunnelmassa ja järviuinteja järvilintujen laulussa. Hääpäivää, kun saan pukea unelmien mekkoni päälle ja Fransin ensimmäistä syntymäpäivä juhlapäivää. Fiilis kesästä on toiveikas ja nyt haluankin ottaa kaiken irti viime kesän mentyä raskaushaasteiden kourissa. Toivottavasti teillä siellä ruudun toisella puolella on kivoja kesäsuunnitelmia luvassa.

Nähdään myös Instassa!

-Iida

3. kihlajaispäivä ja kuulumisia

(Paimion Optiikan passikuvaus saatu Fransille)

Viimeisen kuukauden aikana olen edistänyt paljon omaa yritystä ja vihdoin se on pystyssä! Oman yrityksen perustaminen oli vauva-arjen keskellä melko rankkaa, mutta palkitsevaa. Nyt on myös takana pari Vaikuttajamedian kurssia. Aikalailla arki on siis pyörinyt töiden ympärillä. Frans on voinut allergioiden ja yleisterveyden puolesta hyvin ja vihdoin unet ovat myös korjaaneet. Mikä helpotus!! Pari päivää sitten Frans oppi kävelemään kävelykärryn avulla ja nyt sanavarastona on hauva, mamma, äiti ja isi. Ensi viikolla Fransilla on neuvolassa kasvukontrolliaika. Matias sai ensimmäisen koronarokoteajan ja mulla rokotus olikin viime kuussa muistaakseni.

Häät on alle kuukauden kuluttua, ihan hullua. Viimeisiä juttuja on järkkäilty niihin liittyen. Kävin hakemassa meille upean näköisen vihkiraamatun, passihakemukset on laitettu menemään, valokuvaajan kanssa käyty läpi päivän kulkua, tapaaminen varattu papin kanssa ja varasin Nauvosta ravintolasta juhlistuspaikan johon siirrymme vihkitilaisuuden jälkeen. Kukkatilaukset on myös tehty, vihkisormus saatiin kotiin ja kampaajat sekä meikkaajat valmiina hääpäivää varten.

Fransin passikuvaus saatiin hoidettua lähikuvaamossa Paimion Optiikassa ja vitsi miten kivaa oli taas käydä heillä asiakkaana. Asiakaspalvelu on ollut aina ihan huippua ja asiantuntevaa aurinkolasien lisäksi passikuvauksessa. Vielä jäädään odottelemaan koronatilanteen etenemistä muutamaksi päiväksi, jotta tietäisi minne maahan lähdetään seikkailemaan. Vahvoiva ykkösinä on nyt Saksa ja Italia. Vähän jänskättää kuinka viimetippaan päätös jätetään, mutta toisaalta aika hauska lähteä lähes äkkilähdöllä! 😀

Eilen oli meidän 3. kihlajaispäivä. En muista koska olisi ollut noin rentouttavaa kahdenkeskeistä aikaa. Vietettiin juhlapäivää aaltojen liplatuksessa piknikillä. 7. vuosipäivä häämöttää enkä meinaa uskoa todeksi meidän olleen jo näin kauan yhdessä! Oon vaan niin uskomattoman onnellinen, kun saan jakaa elämän just Matiaksen kanssa. Hänen seurassa olo tuntuu niin turvalliselta, onnekkaalta ja rakastetulta. Joka päivä saadaan nauraa yhdessä ja iloita Fransin kehitysaskelista. Matias on maailman paras isi meidän minille ja tekee aina kaikkensa, jotta meillä kaikilla olis kaikki hyvin. En malta odottaa mitä lähivuodet tuo tullessaan yhteiselle polullemme. Toivottavasti vähintään yhtä paljon ihania hetkiä, kun aiemmat vuodet.

Rentouttavaa viikonloppua!

Nähdään myös instassa

Lue myös:
Fransin 1-vuotissynttärit
Iida Hay Media
Netflix -suosikit

-Iida

Fransin 1-vuotissynttärit

Fransin ensimmäisten synttäreiden suunnittelu on aloitettu! Olen odottanut oman lapsen synttäreiden järkkäilyä niin kovin ja vihdoin pääsen toteuttamaan unelmasynttäreitä. Etenkin yksivuotissynttärit ovat tärkeät, koska ne on ne ihka ensimmäiset. Inspiraatiot ja luovuus on päässyt taas kunnolla valloilleen. Vielä kun saan päättää itse juhlien teeman olen todellakin käyttänyt tilaisuuden hyväksi. Juhlien teemana on Maileg -puput ja villikesäkukat.

Löysin netistä Maileg -serviettejä joista koko juhlateema sai alkunsa. Lisäksi jo aiemmin löysin Helsinkireissulta luonnonkukkakuosisen pahvisen laatikon jonne voimme sujauttaa 1v. synttärilahjan. Muutama päivä sitten aloin pakastamaan ja kuivaamaan luonnonkukkia kakunkoristeiksi, mutta en ole varma miten pakastettujen kukkien lopulta käy niiden sulatettua. Kakku tulee olemaan vadelmakakku, johon muotoilen kaulinmassasta Maileg -pupun päälle. Lisäksi kakkua koristaa luonnonkukat. Saattaa olla, että teen myös kermakakusta poiketen kaulinmassalla päällystetyn fantasiakakun, sillä kakun pitää olla maidoton.

Kutsukorteissa näkyy myös ihanasti luonnonkukkateema! Kävipä tuuri, kun löydettiin ohkaista paperia jonka sisälle on aseteltu kukan terälehtiä. Leikkasin valmiiksi koristeviiriin viirit joissa lukee ” wild one”. Lisäksi koristellaan tietty valkoisilla ilmapalloilla ja luonnonkukilla. Synttäreiden ollessa elokuussa, halusin myös söpöä lapsenmielistä mansikkateemaa tuomaan hieman pirtsakkuutta juhliin. Toivottavasti synttäreiden aikaan olisi hyvä ilma niin voitaisi osittain olla myös ulkona!

-Iida

Iida Hay Media

Nyt suuri unelmani on vihdoin julkista! Perustin nimittäin oman yrityksen, Iida Hay Median. Iida Hay -nimi tulee tulevasta sukunimestäni Heinilästä, joka ei ole kovin kaukainen väännelmä heinästä. Matias voikin kokemuksesta sanoa, että mikäli sukunimi kuullaan väärin, se on aina lähes poikkeuksetta ”Heinälä”. Tämä sopiikin loistavasti luonnonläheiseen teemaani. Olen haaveillut omasta yrityksestä jo pidempään, mutta ideointi ja brändäys vaatii rutkasti suunnitteluaikaa. Yrityksen ja nettisivujen kehittely ei ole ollut pieni homma – itseasiassa suurempi homma kuin osasin odottaa. Blogisivuni onkin nyt uudistettu ja kategorioista löytyy myös tuotekuvauksille oma sivunsa.

Tulen tekemään tuotekuvauksia yrityksille vähän epätavanomaisempaan tapaan. Tuotekuvauksien kuvausmiljöönä tulee toimimaan kaunis suomalainen luontomme – purot ja kosket, merenrannat, kuusimetsien kannot ja kalliot, lehdot, polut, tunturit ja suot… Luonnonläheinen teema näkyy myös muualla. Jokaisesta tuotekuvauksesta sekä maksetusta kaupallisesta yhteistyöstä istutetaan puu luonnon hyväksi Grow my tree -organisaation kautta.

Olen niin innoissani päästessäni toteuttamaan luovaa puoltani rajattomilla kuvausmahdollisuuksilla uudella tavalla! Suunnitteilla on ollut myös yritysten sosiaalisen median kanavien ylläpito sekä somekoulutukset, mutta niiden aika ei ole ihan lähitulevaisuudessa. Vielä täytyy kehittyä ja osallistua koulutuksiin. Tuotekuvaukset saan mahdutettua vielä vauva-arkeen hyvin, mutta lisäprojekteja täytyy pohtia vasta Fransin mennessä päiväkotiin tai perhepäivähoitoon.

Löydät minut nyt somesta seuraavilta tileiltä:
Henkilökohtainen Instatili @iidahay
Iida Hay Median Instatili @iidahaymedia
Iida Hay Facebooktili, joka on suunnattu blogia lukeville.

Kuvien kaunis kukkaseppele on saatu yhteistyönä Kukkakauppa Katariinasta.

-Iida

Netflix -suosikit

Istahdetaan joka ilta päivän päätteeksi katsomaan sarjaa Netflixistä. Sarjahetki tyhjentää aina päivän ajatuksia ja keho saa luvan rauhoittua päivän tohinan jälkeen. Etenkin viikonloppuisin meillä on tapana syödä samassa spesiaalimpaa ruokaa tai juoda jotkut herkkujuomat. Vuosien aikana onkin tullut katsottua monenlaisia sarjoja ja leffoja, joista muutamat ovat nousseet meidän lemppareiksi. Sarjat pyörivät usein rikoksien, mysteerien ja yliluonnollisten ilmiöiden ympärillä.

Kirjoittelin edelliseen blogisivustooni Lily:n alle joskus suosikkeja sarjoista ja leffoista. Silloin listasin sarjoista nämä: Silta, Sorjonen, Karppi, Dark, Riverdale, Maailman erikoisimmat kodit, Glitch, OA, Alppimaja, Scream ja Grimm. Leffoista nämä: Kauhea kankkunen, Koskemattomat, Shhh, Kirottu, Haikein terveisin, Adrift. Nyt suosikeiksi on muodostunut neljä uutta sarjaa joista kirjoitan pienet esittelyt teille.

Lucifer
Lucifer on yhdysvaltalainen draamakomediasarja jonka päähenkilönä on Lucifer Morningstar. Hän tulee suoraan helvetistä ”hopeakaupungista” Los Angelesiin saadessaan tarpeeksi helvetissä olosta. Hän haluaa ymmärtää ihmiskuntaa paremmin ja ryhtyy Los Angelesissa auttamaan ihmiskuntaa kärsimyksissään kokemustensa sekä telepaattisten kykyjensä avulla. Lucifer tuo kykyjensä avulla ihmisten syvimmät toiveet ja ajatukset esille. Hän tapaa rikosetsivä Chloe Deckerin omistamassaan yökerho Lux:issa ja ryhtyy LAPD-konsultiksi. Myöhemmin selviää Chloessa olevan jotain erityistä ja erilaisten kommelluksien ja käänteiden myötä he rakastuvat Luciferin kanssa.

Valhallan murhat –
Menneisyyden traumoista kärsivä oslolaisetsivä palaa kotimaahansa Islantiin auttaakseen poliisia salaperäiseen valokuvaan liittyvän sarjamurhaajan jahdissa. Tää sarja on aika kylmä ja karu.

Orphan Black –
Orphan Black on kanadalainen scifisarja, jonka päähenkilönä on Sarah Manning. Sarah varastaa kaksoissiskonsa henkilöllisyyden tämän tehtyä itsemurhan. Hetken kuluttua hänelle selviikin siskonsa olleen vain yksi monista klooneista. Sarah luulee ratkaisevansa kaikki ongelmansa siivoamalla kuolleen naisen säästöt. Etsimällä vastauksia hän ajaakin lopulta itsensä ja perheensä vaaraan. Geneettisesti identtiset yksilöt ovat istutettu epätoivoisiin vanhempiin. Sarahilla ei ole aavistustakaan kuka kloonit loi ja hänen on löydettävä syy kiireellisesti, koska salamurhaaja tappaa heidät yksitellen. Klooneille muodostuu sairauksia joihin lähdetään kehittelemään hoitokeinoja.

Katvealue –
Katvealue on ranskalais-belgialainen yliluonnollinen trilleri. Villerfrance on pieni kylä, jossa poliisipäällikkö ja omalaatuinen uusi syyttäjä tutkivat syrjäisessä kaupungissa tapahtuneita hirveitä rikoksia. Kylässä puhelimet eivät toimi ja murhia tehdään jatkuvasti enemmän.

Loukussa –
Loukussa on islantilainen sarja, jossa talvimyrsky pyyhkäisee Itä-Islannissa sijaitsevan pikkukaupungin samalla, kun vuonosta löytyy paloiteltu ruumis. Kylä ja kolme poliisia jäävät loukkuun viikkokausiksi muutaman sadan asukkaan kylään lumimyrskyn vuoksi. Reykjavikista ei saada apua kovan lumimyrskyn vuoksi murhamysteeriin ja kolmen poliisin on selvitettävä se keskenään.


-Iida

Millä ”ohjeilla” me lähdetään avioliittoon?

Avioliitto on niin suuri asia, että sitä on halunnut pohtia jo vähän syvällisemmin. Lähinnä ehkäpä on pohdituttanut ne meidän ”ohjeet” avioliittoon joilla me halutaan tiiminä pitää suhde hyvänä. Eihän naimisiin meno varsinaisesti muuta parisuhteessa mitään, mutta ehkä viimeistään tässä seitsemän vuoden kohdalla on hyvä pysähtyä ja käydä läpi kenties parisuhteen ongelmakohtia, joita voi vielä olla jäljellä. Myös niitä asioita miten parantaa entisestään suhdetta ja voisiko yhdessä olla vieläkin onnellisempi niin, että kummatkin osapuolet voi kaikilta osin hyvin. Usein aina löytyy jotain parannettavaa.

Meidän parisuhteen ja avioliiton ”ohjeet

– Rakastetaan toisiamme myös vaikeimmilla hetkillä, ollaan tukena ja apuna tilanteessa kuin tilanteessa väheksymättä toisen tunteita. Ollaanhan me kummatkin yhtä arvokkaita ajatuksinemme. On oltava omat mielipiteet, joihin ei anna muiden vaikuttaa, eikä yritä niillä miellyttää toista. Vuosien varrella muussa kuin parisuhteessa on tullut huomattua miten omien mielipiteiden feikkaaminen ajaa syvään umpikujaan.

– Kuunteleminen keskeyttämättä ja kuulluksi tuleminen.

– Välillä on hyvä katsoa peiliin ja nähdä virhekohtia myös itsessä. Usein riitatilanteissakin voi lähteä ajamaan omaa etuaan liikaa ja tiettyyn pisteeseen asti se onkin ok, mutta täytyy muistaa toisen kunnioitus. On kannettava oma vastuu liitossa – hyvässä sekä huonossa. Se muodostaa luottamusta ja vahvistaa siteen kolhuja kestäväksi. Luottamus on parisuhteen pohja ja sen on mun mielestä ihan ensisijaisesti oltava kunnossa.


– Ei yritetä muuttaa toisiamme. Se jos joku on suhteen surma, sillä asiat joihin sanoo haluavansa muutosta viestii siitä, ettei puoliso ole riittävän hyvä.

– Oma aika!! Niin tärkeää antaa omaa aikaa ja lapsiarjessa sen tärkeys vain korostuu. Se on itseasiassa jännä miten oma aika vahvistaa tunteita ja intohimoa kaiken muun positiivisen energian ohella. Oma aika siis todellakin puhdistaa ilmaa.

– Avoimuus.

-Ei pidä toista itsestäänselvyytenä. Tuntuu usein siltä, että toista alkaa pitää liiankin itsestäänselvänä asiana ja ajoittain tuntuu pistävän työjuttuja ja muuta ohjelmaa parisuhteen edelle ajatellen ”tottakai toinen pysyy tässä”. Tämä on seikka mikä mun pitäisi muistaa useammin.

– Keskusteluhetket onnellisuudesta, parisuhteesta ja unelmista. Vaikka olisi ollut yhdessä pitkään, näen silti hyväksi kertoa ajoittain niitä omia tulevaisuuden haaveita ja unelmia. Usein parisuhteessa lähdetään keskittymään yhdessä toteutettaviin asioihin ja olisi yhtä tärkeää saada toteuttaa niitä omiakin juttuja, sillä eihän parisuhde saa haudata niitä.

– Yhteinen aika perheen kanssa ja kahdenkesken sekä riittävä säännöllinen läheisyys.

-Iida

Viimeinen terapiakäynti

Viimeinen terapiakäynti on torstaina ja hiukan on iskenyt jännitys, miten sen jälkeen tulee menemään. Onhan terapiaa ollut päälle puolitoista vuotta ja se on ollut omanlainen rutiininsa arjessa. Terapiakertoja oli kriittisimpien hetkien aikaan jopa kolme kertaa viikossa. On ollut aina joku jolle kertoa ne synkimmätkin murheet pelkäämättä ja epäröimättä. Vielä niin, että toinen ihan oikeasti ymmärtää vaikka itsestä on tuntunut ihan hölmöltä jopa sanoa asioita ääneen. Terapiaan hakeutuessani olin aivan ihmisrauhio, näin kaikessa synkkää, en nukkunut, näin painajaisia ja aloin saamaan päivittäisiä ahdistuskohtauksia. Tämän kaiken aktivoi vuosien jälkeen uudeelleen ikävät elämänkäänteet, joista en voi avata enempää mitään sillä niihin liittyy myös muita ihmisiä.

Vaikka olin umpiromuttunut eikä missään tuntunut olevan mitään järkeä tai elämäniloa voisin kuitenkin sanoa tässä olevan hyviä puolia. Psykofyysinen fysioterapia on opettanut mulle äärimmäisen paljon ja ilman terapiaa en olisi ikinä ollut tää parempi versio itsestäni. Ongelmia korjattavaksi/käsiteltäväksi kuitenkin riitti. Mulla on kova tahto ja luotto siihen, että pärjään viimeisen terapiakerran jälkeen. Samalla pelkään tulevan sen ison romauttavan tekijän tietäen tuetun jakson päättyvän lopullisesti. Terapia teki ihan älyttömän suuria muutoksia muhun ja oon siitä kerrankin ylpeä.

En yleensä osaa kehua itseä tai ajatella, että oon jossain erityisen hyvä. Nyt kuitenkin voin sanoa, että olen hyvä oman kehon tuntemisessa. Osaan ymmärtää itseäni, mielen maisemaani ja kehon välittämiä reaktioita. Ymmärrän mistä hurjimmatkin reaktiot johtuu ja osaan hallita niitä paljon paremmin. En vielä täydellisesti eikä mun tarvitsekaan. Olen aina elämäni polulla oppimassa uutta ja harjoittelemassa. Ensimmäistä kertaa elämässäni tiedän omat rajani sekä arvoni ja osaan asettaa niitä niin itselle kuin Fransillekin. Nämä asiat luo turvallisuuden tuntua ja voin tuntea miten jalkani ovat vahvasti maassa kuin puun juuret. Oksat ei enää huojuta minua samalla tavalla kuin ennen.

Pitää vain luottaa itseensä ja siihen mitä olen oppinut. Täytyy vain yrittää parhaansa, olla armollinen ja hyväksyä myös ne mahdolliset romahdukset. Olen noussut niin syvästä suosta monen monta kertaa, että olisi ihme jos tulisi vielä jotan pahempaa mistä en selviäisi. Nyt kaikki on hyvin ja meillä on onnellinen perhe kasassa. Voidaan tukea kaikki toisiamme tiiminä. Tuntuu muuten todella ihanalle, miten nyt omat voimavarat riittävät myös muiden tukemiseen ja auttamiseen. Välillä oli pitkiäkin jaksoja, kun jouduin keskittymään ainoastaan itseeni, jotta sain itseni pysymään kasassa viimeisillä voimavaroilla. Vihdoin voimavarani ovat alkaneet palautua. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

-Iida

Maailman paras raparperi-vadelmapiirakka

Olen kehitellyt äidin vanhaa omenapiirakkareseptiä jo pari vuotta ja vihdoin olen löytänyt ne parhaimmat maut mistä on hyvä lähteä soveltamaan ohjetta muihin makuihin. Netin syövereissä ohjeita pengottuani huomasin, että todella monet piirakat sisältävät maitoa, piimää, kermaviiliä ym. Niitä on jokseenkin haastava korvata vegaanisilla maidottomilla tuotteilla niin, että maku ja kuohkeus olisivat oikeasti kohdillaan. Tässä tulee paras ohje pellilliseen maidottomaan raparperi-vadelma-syreenipiirakkaan!

Valmistusaika n.45min

Pohja:
4 kananmunaa
5dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
200g leivontamargariinia
2dl keitettyä kahvia
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Pinnalle:
2 isoa raparperia
noin. 200g vadelmia
kanelia ja vähän sokeria
syreeninkukkia

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Vaahdota kananmunat ja sokeri ihan vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sulata margariini mikrossa. Lisää muna-sokerivaahtoon margariinisula, jauhot ja kahvi. Vuoraa syvä uuninpelti leivinpapereilla ja kaada taikina siihen. Kuori ja pilko raperperit ja lisää joukkoon hitusen sokeria. Ripottele ne ja vadelmat taikinan päälle. Ripottele vielä koko pellilliseen hitusen kanelia. Paista uunin keskitasolla noin puoli tuntia. Koristele lopuksi syreenin kukilla.

Herkullisia leivontahetkiä!
ps. testaa syksyllä myös omenalohkojen kanssa

-Iida


Vieritä ylös