Pohdintaa oman lapsen kasvatuksesta

Lapsen kasvatus on todella laaja aihealue, josta löytyisi höpistävää vaikka kuinka paljon. Olen miettinyt jo raskausajasta lähtien todella paljon omaa kasvatustani, oman lapsen kasvatusta ja kaikkea siltä väliltä. Mikä olisi oikein, mikä väärin, mikä tuntuisi omalta ja miten Matiaksen ja mun kasvatuksen arvot kohtaavat. Meillä onkin siitä onnekas tilanne, että ollaan todella samoilla linjoilla halutusta kasvatustavasta. Tapojahan on monia eikä mielestäni niinkään selkeää oikeaa tai väärää tapaa. Jokainen tehkööt tietenkin niin kuin itse haluaa enkä kirjoita tätä tekstiä siitä näkökulmasta miten kaikkien pitäisi toimia. Tässä siis ainoastaan meidän ajatuksia ja meidän toimintatapoja.

Monesti aikuisiällä saattaa alkaa miettiä oman lapsen synnyttyä millaiset kasvatusperiaatteet omassa perheessä on ollut, millaiset miehen perheessä ja mitä tapoja toivoo toteutuvan oman lapsen kasvatuksessa tai jopa niitä mitä ehdottomasti ei halua tuoda oman lapsen kohdalla toimintatavoiksi. Lapset rakastavat rajoja ja ne pitävät mielestäni tientynlaista arkirutiinia yllä. Ilman rajoja ja opetusta lapsen pää olisi varmasti yhtä pyörremyrskyä eikä lapsi voisi voida erityisen hyvin. Koen myös ettei rajoja voi rustata paperille niin, että ne toimisivat aina, vaan täytyy ottaa lapsi huomioon yksilönä, sillä kaikki ei toimi kaikilla. Ikää tulee lisää vuosien saatossa jolloin toimintatavat muuttuvat ja ehkä me kaikki ollaan aina matkalla oppimassa uutta, eikä meistä tule ikinä valmista.

Kasvatus on mun mielestä hyvä muodostaa pienestä asti positiivisuuden kautta välttäen jatkuvaa toistamista ”Älä, älä, älä”, ”Älä tee noin”, ”Ei saa”, ”Älä koske”, ”Anna sen olla”. Pienen lapsen on vaikea eri kehitysvaiheissa olla tutkimatta ympäristöä ja kokeilla sallittuja rajoja. Itsesäätely ja aivojen kasvu on vielä niin kesken eikä itsestäsikään olisi varmasti mukavaa kuulla jatkuvia ohjeita jotka ovat kieltoja. Usein nämä tilanteet ovat varmastikkin niitä joissa lapsen aivot menevät niin jumiin, että kontrollin saaminen on jo vaikeaa tai mahdotonta. Tästä oikeastaan päästäänkin hyvin siihen miten tärkeää on kannustaa ja tsempata lasta ihan pienissä arkisissakin asioissa. Myöhemmässä vaiheessa ruokakauppareissuihinkin on kiva muodostaa ohjeet positiivisuuden kautta esimerkiksi kehumalla miten hyvin on jaksanut kauppareissun ajan, miten hienostii kerää pussiin hedelmiä ym.

Haluan vaalia perheen yhteistä aikaa ja muodostaa arjessa hoidettavista asioista kivaa perheen aikaa. Aina ei tarvitse olla niitä spesiaaleja päiviä, jolloin tehdään kaikenlaista arjesta poikkeavaa ja kalliimpaa. Lapset ja tietty monet aikuisetkin nauttivat myös pienemmistä puuhailuista, kuten metsäretkistä itse tehdyillä eväillä. Luonnossa on paljon kauneutta, tutkittavaa ja samassa aivoja nollaavaa raikasta ulkoilmaa. Hyvinvoivaan yhteiseen arkeen vaikuttaa paljon kuulluksi tuleminen. Rakastan keskustella päivien jälkeen Matiaksen kanssa mitä ollaan Fransin kanssa puuhailtu, kysellä miten hänellä meni töissä ja vaihtaa yleisesti kuulumisia. Lapselle/ lapsille haluan antaa jakamatonta ja kiireetöntä huomiota, jolloin he saavat myös kertoa päivän ajatuksia. Eihän sitä itsekään saa edes nukuttua hyvin, jos jokin asia kaivertaa mieltä ja ei ole tuntenut tulevansa kuulluksi tai välitetyksi.

Tärkeänä kasvatuksessa pidän myös pyyteettömyyttä, rehellisyyttä, muiden kunnioitusta, hellyyden ja rakkauden välittämistä. Usein tuntuu olevan niin, ettei pojille anneta ehkä niin paljon silittelyä, halauksia ja yleistä hellyyttä. Kuitenkin mun mielestä pojat tarvitsevat sitä yhtä paljon kuin tytötkin eikä muissakaan aihealueissa mielestäni nykypäivänä ole erikseen pojille ja tytöille sopivia juttuja. Haluan olla äiti, joka arvostaa tilanteessa, kuin tilanteessa lapsen mielipidettä. Iästä riippumatta heidänkin ajatukset ovat arvokkaita ja huomioon otettavia. Tämä on myös suuri osa hyvinvointia. Haluan antaa omaa tilaa, luoda turvallisuutta ja luottamusta meitä vanhempia kohtaan. Toivon yhtenä asiana eniten, että Frans uskaltaisi aina puhua ihan mistä tahansa, sillä se on ihan hirveä tunne jos tuntuu ettei oteta vakavasti, huomioon, tai yritetä ymmärtää.

Turvallisuuden tunteen lisäksi myöhemmällä iällä me tuodaan sopivissa määrin esille maailman vaaroja ja opastetaan turvalliselle polulle. Henkilökohtaisesti kuitenkin inhoan tapaa tuoda vaaroja liian rajusti esille, niin ettei lapsi osaa olla enää rennosti nauttien elämästä ja alkaa nähdä kaikessa vaarallisuutta sekä pahaa. Välillä kuulee näitä, miten perheessä on ehkä opetettu varomaan tietyn maalaisia ihmisiä lokeroimalla heidät tiettyyn kategoriaan. Meillä sitten taas opetetaan pienestä asti suvaitsevaisuutta ihnoväristä, uskonnosta tai erilaisuuksista huolimatta ja tuodaan esille miten me kaikki ollaan yhtä arvokkaita. Mun omassa kasvatuksessani olen ehkä ylpein siitä, miten opetettiin avarakatseisuutta. Se on ollut suuri rikkaus elämässä, joka on mielestäni kantanut useissa aioissa aika pitkällekkin.

Oma minäkuva, arvot ja terve itsetunto on elämän mittainen matka. Me kehitetään kokoajan itseämme ja löydämme uusia puolia. Itse olen vasta nyt toisen pidemmän terapiataipaleeni myötä oppinut näitä asioita ja nyt uusia asioita oppineena ja uusia tietoja rikkaampana pystyn myös jakamaan oppia Fransille. Minäkuva, arvot ja itsetunto on aikaa vievää harjoittamista, joka vaatii itsetutkiskelua sekä kehon ja mielen hallintaa eikä sitä suoranaisesti voi opettaa. Musta on super tärkeetä antaa lapsen tunteille tilaa ja antaa niiden kaikkien näyttäytyä meissä, sillä ne ovat ainoita jotka näyttävät meistä eri puolia joista voimme myös oppia lisää. Jokainen tunne tai reaktio on merkki jostain ja ilman eri tunteiden sallittua näyttämistä emme voi löytää edes itseämme.

Kotiarestit, jäähylle joutumiset, puhelinkiellot ym. ovat tapoja, joita emme Matiaksen kanssa halua ottaa käyttöön. Me ollaan puhuttu näistä jonkin verran ja ajatellaan ehkä tietyissä määrin niiden provosoivan lasta lisää ja se kääntää mielestäni väärään suuntaan lapsen tunteiden näyttämistä ja tunteiden hallinnan oppimista. Siitä voi jäädä oikeesti pitkätkin seuraamukset aikuisikään saakka ja meillä aikuisilla on ihan järjetön vastuu tässä kaikessa, jotta ei saateta omia lapsia vuosien mittaisiin ongelmiin. Kaikenlaiset erimielisyydet, sääntöjen rikkomiset ja riidat tullaan ainakin meillä ratkaisemaan puhumalla ei aresteilla tai fyysisenä kurituksena. Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja oikeudenmukaisuus ovat myös hyvin tärkeitä taitoja. Tässä haluan silti nostaa esille, että kaikkea elämässä ei silti kuulu katsoa läpi sormien ja antaa anteeksi on oltava itsesuojelua ja arvostettava itseä.

Hyvää loppuviikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!

Lue myös:
Vanhempainvapaa loppuu, mitä seuraavaksi?
Miksi nuorena vanhemmaksi?
Parhaimmat hankinnat vauvalle osa 2

Nähdään myös Instassa!

-Iida

1 ajatus aiheesta “Pohdintaa oman lapsen kasvatuksesta”

  1. Paluuviite: Ajatuksia vauvavuoden päättymisestä -

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös