Häämatka Suomessa

Meidän oli tarkoitus ensisijaisesti lähteä häämatkalle Etelä-Saksaan alppimaisemiin tai Pohjois-Italiaan. Korona aiheutti kuitenkin sen verran rajoitteita, että päätimme vaihtaa suunnitelmaa lennosta Suomen matkailuun. Olimme häämatkalla viikon ja reitti oli itseasiassa suunniteltu etukäteen, jonka mainitsinkin somessa suunnitteluvaiheessa. Niin siinä sitten kuitenkin kävi taas, että reitti muuttui ja lopullinen reittimme oli Nauvo-Seinäjoki-Kokkola-Rovaniemi-Muonio-Rovaniemi-Tyrnävä-Jyväskylä-Tampere.

Lähdimme häämatkalle suoraan hääjuhlista Nauvosta. Ensimmäinen väliyöpyminen oli Seinäjoella, jossa emme viettäneet sen kummemmin aikaa. Heti aamusta oli suunnattava kohti Kokkolaa, sillä laiva odotti meitä Tankar -saarelle. Tankar -saari sijaitsee Kokkolan ulkosaaristossa ja on tunnettu upeasta majakastaan. Saari oli täynnä vahoja puisia mökkejä. Tankar -saari oli upeampi kun osasin edes ajatella. Söimme lounaan idyllisessä mökissä, johon olimme varanneet ruokailun etukäteen. Ruokailu sisälsi keiton, leivän, omenapiirakan ja kahvin. Saarelle olisi voinut jäädä yöpymään, mutta päätimme jatkaa matkaa. Yövyimme Kokkolassa yhden yön hotellissa ja illansuussa kävimme ihastelemassa vanhan kaupungin puutaloaluetta. Puutalojen reunustoilla kasvoi paljon kauniita unikkoja.

Kokkolasta matka jatkui mutkateitä pitkin Rovaniemelle, jossa kävimme vain syömässä super hyvät poronkäristykset. Rovaniemen keskustan tuntumassa näkyi poroja jo paljon. Ajettiin vielä iltamyöhään asti Muonioon pääpisteeseemme. Meillä oli varattu Muoniosta suoalueen vierestä hirsimökki, jossa olimme kolme yötä. Kävimme keräämässä hilloja, tutkimme eri maisemareittejä Norjan rajalle asti, käytiin katsomassa nähtävyyksiä ja kipusimme Särkitunturille. Särkitunturille reippailu tuntui aluksi todella tuskaiselle ja matkaa näytti olevan jäljellä yli puolet matkasta pienen, mutta tuskaisen kävely jälkeenkin.

Tunturille olisi ollut mahdollisuus mennä rattaillakin. Me haluttiin kuitenkin enemmän retkeilyfiilistä, joten noin kymmen kiloa tuli selässä mukana. Frans pärjäsi niin upeasti koko reissun. Tunturin huipulle päästessä nähtiin mielettömän kauniita maisemia ja tunturilampia. Jos sää ei olisi ollut niin kylmä olisi tullut varmasti pulahdettua lampeen. Ihan korkealla olikin oikeesti todella kylmä ja tuuli yltyi. Ihasteltiin maisemia, syötiin retkieväitä ja räpsittiin kyvia, kunnes oli aika lähteä rankkasateen alta pois. Reissu todisti taas jälleen kerran sen miten vauvan kanssa voi mennä minne vain. Asenne ratkaisee!

Lapin reissulla yksi parhaista asioista oli laavulla ruoan valmistus ja ruoan kerääminen lähimaastosta. Tunturimaisemat laavultakin oli huikeat. Meidän mökissä oli ihana tunnelma iltaisin, kun aurinko laski tuntureiden taakse ja takassa paukkui puut. Käytiin muutamasti myös saunomassa ja iltapalana saikin herkutella maustamatonta jugurttia ja hillaa sekä leipäjuustoa. Koitettiin etsiä myös Muonion lähituntumasta porotiloja, joissa olisi päässyt ihastelemaan poroja ihan läheltä, mutta kaikkien tilojen porot tuntuivat olevan tähän vuodenaikaan tuntureilla.

Oli aika lähteä kotia kohti. Lähdimme taas aamusta ajamaan kohti Rovaniemeä ja siitä ajettiin yöksi Tyrnävälle. Tyrnävä oli pieni paikka reitin varrella, josta löydettiin sopivasti modernimpi Airbnb. Seuraavana päivänä hyvin levänneenä lähdettiin keskipäivän aikoihin kohti Jyväskylää jossa olikin seuraava Airbnb -kohde. Päädyttiin keskelle opiskelija-asutusta, mutta paikka oli oikein hyvä välietapiksi. Tässä vaiheessa matkaa alkoi jo todenteolla suoraan sanottuna kyllästyttää ja väsymys oli kova. Frans pärjäsi kuitenkin edelleen upeasti. Viimeisenä päiväkohteena oli Tampere. Oltiin haaveiltu pidempään päiväreissusta sinne ja vihdoin saatiin tämäkin toteutettua. Kierreltiin muutamat kaupat, käytiin vohvelikahvilassa ja lopuksi ennen lähtöä napattiin aasialaiset ruoat mukaan. Paluumatkalla käytiin muuten myös eläintarhassa ja kotieläinpihassa, Frans nautti niin paljon ja naureskeli etenkin vuohille!

Tässä oli meidän häämatka! Suomenmatkailu oli avartavaa ja käsitys kotimaan kauneudesta muuttui. On silti sanottava, ettei tämä ollut ihan oman tyylinen reissu. Vaikka omasta kotimaasta onkin kyse, niin valehtelematta olisin varmasti nauttinut enemmän Etelän-lämmössä tai erityisemmissä maisemissa. Se olisi omalla tavallaan tuntunut isojen summien arvoiselta. En silti vaihtaisi tätä matkaa pois. Kiitos jos jaksoit lukea koko postauksen!❤️

-Iida