Pieni enkelimme

Olen pitänyt jo pidempään sometaukoa monenlaisista syistä. On kuitenkin yksi erityinen syy, josta halusin tulla kertomaan teille. Aihe on todella kirpaiseva ja raskas, mutta erityisen tärkeä. Mun oli tarkoitus kertoa teille tällä viikolla mitä ihanimpia uutisia, että meille olisi tulossa alkuvuodesta perheenlisäys. Oltiin asiasta niin onnellisia! Mikä valonpilkahdus tämän vuoden takaiskujen synkkyydessä. Enpä uskonut matkaan tulevan muuttujia ja etten tulekaan kertomaan teille ilouutistamme. Käytiin varhaisultrassa jo aiemmin, jossa vauvalla oli kaikki hyvin. Voi miten ihanaa oli pitkästä aikaa kuulla sydänäänet – tuntui kuin omaan kroppaan olisi tullut vielä yksi puuttuva palanen lisää. Myöhemmin käytiin ultrassa uudelleen ja sydänääniä ei enää kuultu, vauva oli menehtynyt…💔 Eka kolmannes alkoi vetelemään viimeisiään ja kaikki hajosi yhtäkkiä palasiksi.

Ennen Fransia sain ensimmäisen keskenmenon, joka lähti itsestään käyntiin. Sen jälkeen onneksi saatiin toivottaa mitä huipuin minimies tervetulleeksi maailmaan, jonka jälkeen hedelmällisyyteen liittyviä takaiskuja onkin tullut toistuvasti. Tuli tuulimunaraskaus, joka keskeytettiin lääkkeellisesti, liuta biokemiallisia raskauksia, epäily keskenmenosta ja nyt taas keskenmeno. Tuulimunaraskauden keskeytyksen jälkeen kuukautiskierto ikään kuin pysähtyi eikä kuukautisia enää kuulunut. Tehtiin tutkimuksia ja pois suljettuna on ainakin endometrioosi ja monirakkulaoireyhtymä. Laaja verenkuva katsottiin tietty myös. Viimeisimpänä testinä tehtiin kromosomitutkimus mulle sekä Matiakselle ja niiden tuloksia odotellaan vielä. Lääkäri oli hyvin ihmeissään miten saimme Fransin ja miten näin nuorilla on käynyt näin monta kertaa näin huonosti.

Viimeisin kuva ”pikusta” joka ehdittiin saamaan.

Kuukautisia alettiin käynnistää lääkkeellisesti ja onnekseni tuolloin sain pitää kädessäni kauan odotettua positiivista raskaustestiä. Sitä ennen olin pitänyt kädessäni biokemiallisista raskauksista johtuvia positiivisia testejä ja liikaa niitä negatiivisia. Halusin toivoa ja uskoa, että vihdoin alkuvuodesta saamme pitää pikkusisarusta sylissämme, mutta epäonnen saattelemana saimme hänet liian aikaisin. 👼🏼 Ei ollut vieläkään meidän aikamme ja se sattuu paljon… Raskauden keskeytys oli todella rankka. Se eteni odotettua rajummaksi ja verta tuli aivan järjettömästi. Sairaalassa onneksi saatiin verentulo suonensisäisillä lääkkeillä hoidettua. Palautuminen ei ole mennyt vielä erityisen hyvin ja kipuja on ollut paljon, eikä lainkaan ihme, sillä keho joutui taas kerran tekemään suuren työn.

Fransin synnytyksestä oppineena päätin heti varailla osteopaattikäyntejä. Henkinen palautuminen vie paljon aikaa, eikä tällaisista pääse ikinä kokonaan yli. Mun mielestä niin ei ole ehkä tarkoituskaan. On kuitenkin kyse omasta lapsesta ja itse haluan pitää hänet ikuisesti muistoissa ja käydä häntä muistolehdossa muistamassa. Just nyt elämä tuntuu erityisen pahalta ja koko vuoden se on tuntunut rankaisevalta. Meitä on varmasti paljon samassa tilanteessa ja onneksi voimme jakaa vertaistukea toinen toisillemme. Ehkä jonain päivänä saamme vielä onnistuneesti toisen lapsen. Ainakin lääkärit yrittävät tehdä nyt kaikkensa ja tutkimuksia tehdään tarpeen mukaan lisää. Helpottaa tietää, että meidän ”piku”-vauva pääsi sairaalapapin käsissä ryhmätuhkaukseen ja nyt voimme käydä muistamassa häntä perheenä.

”Punainen viiva testissä tuo, kertoi sinun tulevan meidän luo. Onnessamme olimme, sua ilolla odotimme.

Sinua rakkaani niin jo kaipasin, pian saisin sinut aarteni kultaisin. Mut oli luojan suunnitelma toinen, mitä tuskin koskaan ymmärtää voinen.

Sinä synnyit rakas lapseni, kuolleena tulit syliini. Olit enkeli pienoinen, siitä heti olin tietoinen.

Olit niin pieni ja hento, elämäsi lyhyt kuin tähdenlento. Luonamme vietit vain pienen hetken, teit maailmaan pienen enkeliretken.

Susta luopua millään voinut olis en mutta ken saattoi arvata sen, että taivaassa oli paikka sulle, enkelille pienelle rakastetulle. ”

– Iida