Miten äitiys on muuttanut mua?

Tajusin pari päivää sitten etten ole kirjoittanut vielä siitä miten äitiys on muuttanut mua. Kuitenkin tämä kysymys on ollut vuoden verran mielessä todella useinkin. Äitiys kasvattaa todella paljon jo ensimmäisen vuoden aikana. Kukaan ei voi olla mun mielestä mikään huippuosaaja heti alkuun vaan oppimisen taival on elämänmittainen. Tällä matkalla oppii pikkuhiljaa uusia asioita ja yhtäkkiä huomaakin miten moni juttu on muuttunut rutiineiksi, joita ei huomioi arjessa. Fransin myötä on saanut erilaista perspektiiviä moniin asioihin. Aiemmin maailmanlopulta tuntuneet asiat eivät tunnukkaan enää juuri miltään, eikä niitä jää enää pohtimaan ja harmittelemaan tunneiksi tai jopa päiviksi.

Mä olin ennen omaa lasta melkoinen stressaaja, pelkäsin ihan jatkuvasti pahinta ja muodostin päässäni painajaisia ahdistukseen asti. Itsessään lapsiarjen hektisyys jo vie mahdollisuuden saada kaikenlaisia pitkäkestoisia tunnemöykkyjä aikaan. Eri tunteiden hyväksyminen ja näyttäminen on muuttunut täysin sallituksi eikä päässä pyöri enää ajatukset vanhoista totutuista tavoista ettei saisi näyttää jotain tunnetta sellaisena kun se on. Tunteiden näyttämisen ja käsittelemisen taito on äärimmäisen tärkeää ja jos sitä ei osaisi itse ei pystyisi opettamaan lapsellekaan. Matias onkin huomauttanut mua useampaan kertaan miten musta on tullut äitiyden myötä huolehtivaisempi, empaattisempi ja lämpimämpi tyyppi. Uskon tunteiden käsittelyn taidon vaikuttaneen tähän suureen muutokseen. Olen oppinut olemaan itselleni hyvinkin armollinen ja pyrin järjestämään nykyään aikataulut niin ettei ole jatkuva kiire ja stressi. Näin saan pidettyä parempaa huolta mielestä.

On ollut yhtenä upeimpana juttuna ilo huomata miten oman kehonkuvan hyväksyminen on muuttunut. Vihdoin on oppinut arvostamaan itseä sellaisena kun on ja se helpottaa oloa huomattavasti. Epävarmuus on alkanut kadota ja olen oppinut olemaan paljon luontevammin oma itseni. Totta puhuen olen huomannut aina lapsia hoitaessani olevani enemmän ”kotonani” ja rennompi. Se oli jossain kohtaa jopa aivojeni nollaustapa ja se parhain rentoutus. Äitinä olen oppinut priorisoimaan asioita paremmin ja se muuten ärsyttää todella paljon itseäni, jos joku muu ajattelee kaikessa pistävän epäolennaisempia juttuja tärkeämpien edelle. Ennen lasta oli haastavaa niellä ne totuuden hetket, kun huomasi että olisi luovuttava jostain itselle tärkeästä jutusta. Nyt vuosi myöhemmin huomaakin, että vaatteissakin lapsen vaatehankinnat menee aina edelle ja itse kulkee ei niin säänmukaisissa varusteissa.

Isona muutoksena on ollut myös ajatukset elämän merkityksestä. Aiemmin en ehkä edes osannut täysin sanoittaa tai ajatellakaan mikä on just mun elämän merkitys ja mikä siitä tekee merkityksellisen. Nyt olen oppinut sen muuttuneen minäni avulla. Elämässä ei tarvitse olla aina jotain spesiaalia ja suurta eikä sen tarvitse olla jatkuvaa iloa ja onnea. En usko, että kenenkään elämä on pelkkää onnea vaikka ulkokuori näyttäisi siltä. Elämän merkitys on mulle olla onnellinen omalla tavallani just tässä ja nyt luoden sitä oman onnen polkua arjen pienistäkin hetkistä. Merkitys syntyy ympärillä olevista asioista ja tunteista. Vaikka tulee takapakkeja niin mulla on aina se onni perheestä. Unelmien mies ja oma lapsi oli elämäni suurimmat toiveet ja tavoitteet, jotka vielä toteutuivatkin.

-Iida