nuori vanhemmuus

Ajatuksia kesästä

Onpa ollut rentouttavaa viettää useat päivät auringon lämmössä. Jatkuisipa tällaiset säät elokuun loppupuolella saakka! Käytiin viikonloppuna pitkästä aikaa mökillä ja reissu oli iltaan asti todella onnistunut, jonka jälkeen Fransin unet vaikeutuivat niin pahasti, että oli pakko lähteä ajamaan yötä vasten kotiin. Oli kuitenkin ihan parasta päästä valmiiseen ruokapöytään ja Frans pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa saunomista ja uimista uimarenkaalla järvessä. Mökillä oli paljon mielenkiintoista tutkittavaa ja käytiin moikkaamassa lehmiäkin. Ikävöin nyt jo mökkimaisemiin ja järvilintujen ääniä. Onneksi juhannuksena päästään takaisin.

Kesä on alkanut paljon sairastellen ja pahemmat hormonaaliset ongelmat ovat vaikeuttaneet arjesta selviytymistä. Odotan tältä kesältä erityistä stressittömyyttä ja monia rentouttavia päiviä. Toivon kovasti, että nämä päivät ovat tänä kesänä vielä edessä. Ainakin kesäksi on to do -listalla huikeita juttuja joista kerron kohta lisää. Mulla on ollut itseasiassa todella kova huoli omasta terveydestä, sillä lukuisista lääkärireissuista ja tutkimuksista huolimatta ei olla osattu löytää vielä syytä monenlaisille oireille. Osittain oireilut voisivat eriävien syiden seurauksena johtua munasarjojen monirakkulaoireyhtymästä jota epäiltiin, mutta tämäkään ei selittäisi kuin ihan pienen murto-osan.

Kesän to do -lista

-Päiväreissu Yyterin hiekkarannalle
-Juhannusreissu mökille

-Häät ja häämatka vuoristoon
-Kasvohoito ja ripsien kestotaivutus
-Ravintolaan yksille juhlistamaan ystävän synttäreitä
-Fransin 1-vuotissynttärit

– 1-vuotis ja perhekuvaukset
-Suurena toiveena olisi road trip Hankoon tai Vanhaan Porvooseen. Uudenkaupungin päiväretki Isokarin majakalle vaikuttaa myös kiinnostavalta.

Oma vointi ja pelko siitä ettei hormonaalisten ongelmien vuoksi tulisi toista lasta ehkä jopa ollenkaan on saanut ajatukset myös oman kehon arvostukseen. Keho on tehnyt monta kuukautta upeaa työtä kantaessaan meidän miniä. Eikä ole ihme, että kehossa on muistoja edelleen siitä matkasta. Olen huomannut miten kesän tullen ajatukset harhautuvat taas bikinikroppaan. ”Millainen sen pitäisi olla” ja millaisessa kropassa nauttisin olostani rannalla. Haluaisin oppia nauttimaan omasta kehosta piilottamatta vatsan IBS:n suurta turvotusta tai lantiolle jääneitä muutamia raskauskiloja. On ollut haastavaa hyväksyä oma kroppa hieman erilaisena ja edelleenkään en pystyisi tuomaan esille sitä valtavaa turvotusta, joka muistuttaa mahaa kuin raskauden puolivälistä.

Aamuisin vatsa on ihan litteä kunnes taas syön aamupalan. Ehkä pitäisi oppia hyväksymään tämä kaikki tällaisenaan tsekaten kuitenkin vielä vatsaystävällinen ruokavalio kuntoon. Tämä on osa mua ja osa monen muunkin elämää. Eihän synnytyksestäkään ole kulunut vielä vuotta. Uskon treenaamisen ja runsaamman liikunnan lisääntyvän vauva-arjen ja oman terveyden haasteiden hellittäessä. Pitkään kävinkin 10km lenkeillä, pyöräilin ja vahvistin lihaksia. Nyt siihen on kuitenkin tullut taukoa. Se saa riittää meille kaikille, että yritetään parhaamme ja nautitaan kesästä omanlaisilla uniikeilla kropillamme. Meillä kaikilla on kehossa ”epäkohtia”, mutta loppuen lopuksi kukaan muu ei kiinnitä niihin huomiota saaman tapaan, kuin me itse.

Toivon kesältä paljon ulkoilua ja retkiä, auringonsäteite ja niiden kimmellystä vedessä. Odotan monia mökkireissuja, koivujen tuoksua ja lehtien havinaa. Saunailtoja puusaunan tunnelmassa ja järviuinteja järvilintujen laulussa. Hääpäivää, kun saan pukea unelmien mekkoni päälle ja Fransin ensimmäistä syntymäpäivä juhlapäivää. Fiilis kesästä on toiveikas ja nyt haluankin ottaa kaiken irti viime kesän mentyä raskaushaasteiden kourissa. Toivottavasti teillä siellä ruudun toisella puolella on kivoja kesäsuunnitelmia luvassa.

Nähdään myös Instassa!

-Iida

Miksi nuorena vanhemmaksi?

Mulle on ollut aina selvää, että haluan päälle parikymppisenä äidiksi. Tottakai tämän on mahdollistanut pitkä parisuhde. Ehkä iän puolesta tai jostain muusta syystä olen kohdannut ihmetteleviä katseita, hämmennystä somessa miten nuori olenkaan ja mulle ehkä se ärsyttävin juttu on ollut se miten aikuiset antavat hirveästi neuvoja lapsen hoitoon siihen sävyyn, kuin olisin lapsi. Paljon on tullut kuultua myös siitä, miten me ollaan Matiaksen kanssa nyt menetetty nuoruus, bileet ja seikkailu. Voin heti sanoa, että ei muuten pidä paikkaansa.

Koen, että lapsi on mahdollistanut elämässä paljon siis todella paljon! Olen saanut paljon oppia, olen kokenut olevani nyt juuri siinä paikassa tässä maailmassa, kun haluan olla. Tästä olen aina haaveilut. Mikään ei ole yhtä opettavaista, kun vanhemmuus. Fransin myötä ainakin mulla elämä ikään kuin vasta alkoi. Olen saanut ihan mahtavia ystäviä ja kavereita ympärille äitipiireistä. En ole ollut koskaan näin onnellinen, kun oman lapsen saatua.

Ehkä monikin voisi ajatella ettei meillä ole enää niitä sarja hetkiä, road trippejä, seikkailunhalua, intiimejä hetkiä, vapautta ym.. Nämä ovat kuitenkin hyvinkin arjessamme mukana päivittäin. Käydään edelleen rennosti road tripeillä, eikä ne ole muuttunut, kuin ajallisesti pysähtelyiden vuoksi. Välillä ruokitaan Fransia ja jatketaan taas matkaa ja hänkin on tuntunut nauttivan seikkailusta! Toki me ollaan myös opetettu syntymästä asti Frans meidän menevään arkeen.

Tottakai sitä pelkäsi tai jännitti, menettääkö lapsen myötä paljon. Ottaako se enemmän, kuin antaa. Haasteista huolimatta ainoa asia mikä muuttui paljon on ollut ehkä se oman ajan käyttäminen. On pakko priorisoida asioita ja pysyä aikataulujen päällä jaksottamalla tekemistä, se ei ole kuitenkaan ollut ongelma. Ennemminkin sanoisin, että vanhemmuus on opettanut lujahermoisuutta, muodostanut säännöllisen päivärytmin ja opettanut eri tavalla pitämään itsestä parempaa huolta.

Ennen kaikkea olen oppinut äitiydestä armollisuutta. Alkuun tuntui pahalta sanoa jo ennen äitiyttä matkassa mukana olleille kavereille, etten ehdi seuraavana päivänä soittelemaan tai aina näkemään. Voin suoraan sanoa menettäneeni kavereita. Osasin kuitenkin odottaa tätä ja tää kertoo mulle vain sen, ettei he ollut aitoja. Mulle jäi ainoastaan yksi kaveri heistä ja hänkin muutti kauemmas. Ollaan silti melko paljon yhteyksissä ja on ollut ihanaa huomata miten välimatkakaan ei ole vaikuttanut meihin ja on saanut ymmärrystä ettei aina vain jaksa tai ehdi panostamaan niin paljon.

Hullua miettiä miten Fransin muuttaessa myöhemmin kotoota pois me ollaan Matiaksen kanssa noin nelikymppisiä, jolloin edelleen elämää on vielä huimasti jäljellä! Voi jopa olla, että silloin kavereille on pari vuotta takaperin syntynyt esikoinen, kun me ehkä seikkaillaan kaksistaan ulkomailla. Nuoren vanhemmuuden plussana on myös oma jaksaminen. Nuori keho sietää paljon paremmin valvomista, heräilyjä ja jatkuvaa toimintaa arjessa. En lähde yleistämään, etteikö vanhemmat voisi jaksaa tätä kaikkea yhtä hyvin. Koen kuitenkin tämän olevan etuna.

Frans on saanut meidän välejä Matiaksen kanssa läheisimmiksi ja rakkauden täyteisimmiksi. Ajoittain huonosti nukutut yöt verottaa luonnollisesti myös parisuhdetta, mutta nämä on onneksi vain vaiheita. Kaiken kaikkiaan en voisi olla ikinä onnellisempi lapsen saannista tai korostaa liikaa sitä miten tämä oikeesti antaa niin uskomattoman paljon. Vaikka parisuhteessa olisi ollut syystä tai toisesta haasteita ja kaikki sanoisivat ettei siihen tilanteeseen voi hankkia lasta, niin meillä ainakin vanhat haasteet ovat takana päin. Frans jopa pelasti ne rypyt rakkaudesta, joita oli.

Jos sielä ruudun toisella puolella on nuoria lukemassa tätä niin olkaa rohkeita, antakaa perhe-elämälle yhdessä mahdollisuus jo nuorellakin iällä, jos siltä tuntuu. Älkää lukeko kaikkia nettipalstoja, mitä huonoa perhe-elämä tuo mukanaan vaan keskittykää vielä enemmän siihen kaikkeen positiiviseen ja hyvään. Se miten on mennyt muilla ei missään nimessä tarkoita, että niin menisi myös teillä. Jokainen vauva on erilainen ja tiiminä kumppanin kanssa voi selvitä melkein mistä vaan!

Loppuun haluan muistuttaa vielä yhdellä ärsyttävän kliseisellä asialla. Puhukaa, puhukaa, puhukaa ja jakakaa arjen työt 50/50. Kun vauvavuonnakin puhuu puolison kanssa ihan kaikesta mitä mielen päällä on olo helpottuu ihan oikeasti tällöin enemmän, kuin koskaan ja ratkaisuita löytää jopa nopeammin.

Ihanaa viikkoa teille!
-Iida

Ajatuksia imetyksestä

Kaupallinen yhteistyö/ Li’l Decor

(Lopussa tietoa meidän suosikki purulelusta.)

Tämä postaus tulee varmasti jakamaan mielipiteitä, mutta puhumpa silti tästä henkilökohtaisemmasta ja omalla tavallaan riipaisevasta aiheesta. Aihe joka tuottaa häpeää, epäonnistumista, harmaita hiuksia ja jatkuvaa selittelyn tarvetta. Somessa on vähän kokoajan esillä ”imetys näkyväksi” -julkaisuja ja miten imetys on lapsen parasta ”ainoaa oikeaa” ravintoa. Ymmärrän, että imetys on monille täysi sydämen asia, sillä sehän tottakai lähentää äitiä ja lasta ihan omalle ulottuvuudelleen. Mutta en ymmärrä, miksi joudun kokoajan lukemaan ikään, kuin paheksuntaa ja väheksyntää pulloruokintaa kohtaan?

Luulin eläväni vuotta 2021, jossa olisi tullut hyvinkin tutuksi jo erilaiset toimintatavat ja nimenomaan niiden saman arvoisuus!! Mutta, ei se ei ole selkeästi vieläkään niin. On ihan fine, että meillä kaikilla on omat ajatukset asioista, mutta en voi ymmärtää niiden liiallista esille tuntia toistuvasti satuttaen mahdollisesti muita. Kaikkea ei tietenkään pidä ottaa itseensä ja on hyvä osata suodattaa tiettyjä asioita.

Alunperin en aikonut edes imettää, kunnes yksi, toinen ja kymmeneskin alkoi torumaan minua miksi en imettäisi, sehän on lapsen parasta ravintoa. Miksi edes teen lapsen, jos en imetä sehän on itsestäänselvyys. Mulle imetys ei tuntunut pätkääkään luonnolliselta, ahdistuin siitä aivan suunnattomasti. Oma terveydentilani ei olisi kestänyt jatkuvaa valvomista imetyksen parissa. Koin siis parhaimmaksi vaihtoehdoksi pulloruokinnan, johon saisin keltä vain apua tilanteessa kuin tilanteessa. Kuitenkin paine kasvoi kasvamistaan ihmisten kireäsävyisen lauseiden myötä. Synnärilläkin painostus imetykseen oli ihan jäätävä!

Juuri kukaan ei antanut mun ajatella imetyksestä niin, kuin halusin sen ajatella ja mikä tuntui juuri mulle oikealta sekä luontevalta. Olen silti onnellinen lähtiessäni testaamaan imetystä. Ajatuksena oli, että voinhan sitten lopettaa sen jos se ei tunnukaan hyvälle. Ensimmäisen kuukauden aikana imetin Fransia kovalla tuskalla. Päivät täyttyivät pelkästeen kummankin tuskastumisesta, kun imetys ei vain sujunut. Maitoa oli kaikkialla, imuote oli pielessä, Frans ei jaksanut imeä rinnalla ja joka imetys oli kummankin itkua täynnä. Käytiin imetysohjaajalla jospa siitä olisi ollut apua ja päästäisiin rintakumista eroon. ONNISTUIMME! Olin ylpeä, onnistuessani vihdoin esimmäisen kerran! Enää ei tarvinnut kahden tunnin välein pumpata kivuliaasti manuaalisella pumpulla maitoa.

Seuraavat ongelmat olikin jo kehissä. Fransin jatkuvalle huutoitkulle selvisi lääkärissä syy. Hän oli allerginen rintamaitoni proteiineille ja valkuaiselle, ainakin oletettavasti, sillä ruokavalioni oli jo maidoton ja muuten erityisen suppea allergioideni vuoksi. Tällöin jäin jopa kaipaamaan imetystä osittain, kun sen joutuikin yhtäkkisesti lopettamaan. Tällä postauksella haluankin muistuttaa, ettei imetys ole aina edes itsestä kiinni mitenkään. Kova työ voi tuottaa tulosta niin, että päästään onnistumisen elämyksiin saakka. Monikaan ei ollut ikinä kuullutkaan äidinmaidon allergiasta. Haluan myös sanoa, ettei missään nimessä saa kokea huonoa omatuntoa tai tuntea itseään huonommaksi äidiksi jos ei voi imettää. On yhtä arvokasta, vaikka hän saisi ruoan pullosta joko rintamaitona tai korvikkeena. Olet paras mahdollinen äiti just sun lapselle ja tärkeintä on, kun voit ruokkia lapsesi omalla tyylilläsi❤️.

ps. Kuvissa näkyvä Konges Slojd – babs purulelu on ollut meillä kovassa käytössä nyt hampaiden puhjetessa. Tämä purulelu on ollut ainoa, joka on oikeasti Fransin mieleen! Konges Slojd -purulelut ovat valmistettu 100% luonnonkumista. Pehmeä tuntuma ja keveys on ollut plussaa, jolloin ei pääse satuttamaan itseään. Näitä löytyy kolmessa eri sävyssä👶🏼👶🏾👶🏿.

-Iida

Nuori vanhemmuus

Halusin tulla kirjoittelemaan ajatuksistani nuoresta vanhemmuudesta, sillä se tuntuu itselle kuitenkin jo aika ajankohtaiselta vaikkei vauva olekaan vielä syntynyt. Tämä aihe nousee mielestäni aika usein esille erilaisissa tilanteissa ja erityisesti somessa. Itselläni tämä aihe menee jopa vähän tunteisiin, sillä paljon saa kuulla sitä miten etenkin alle 23- vuotiailla vanhemmilla kaverit ja ystävät lopettavat juhliin ja yhteisiin hetkiin kutsumisen vanhemmuuden myötä ja jopa unohtavat ystävänsä, koska heidän elämäntilanteensa muuttuu raskauden myötä. Ilmiötä ei onneksi esiinny kaikilla nuorilla vanhemmilla, niinkuin ei varsinaisesti minullakaan.

Tuntuu, että monesti kuulee mm. parikymppisiltä (jotka tosin eivät ole vielä vanhempia) siitä miten lapsen myötä menettää nuoruuden, eikä enää ole minkäänlaista vapautta elämässä. Välillä tulee sellainen olo, että vanhemmuuteen olisi jotenkin erityisen tarkat kriteerit millainen elämäntilanteen tulisi olla, jotta on ikään kuin oikeus perheeseen.

Itse koen, että olen saanut jo kokea paljon teinivuosista parikymppiseksi. Saanut bilettää ja mennä vapaasti ja suoraan sanoen en edes ole kokenut sitä omakseni. Olen aina haaveillut nuoremmasta äitiydestä ja perheen perustamisesta eikä siihen mielestäni ole mitään mittaria, milloin elämässä olisi juuri se täydellinen hetki. En usko elämässä olevan ikinä täysin täydellistä hetkeä lapsen hankintaan, sillä ainahan sitä löytää parannettavaa tai muutettavaa jostain.

Kyse ei mielestäni ole niinkään siitä, että perheen tullen entinen elämä on ikään kuin menetetty. Itse ajattelen, että asiat muuttavat vain muotoaan. Toki vauva muuttaa paljon, mutta se myös antaa vielä enemmän <3. Eihän vauva kuitenkaan poista asioita elämästä, vaan muuttaa niiden toteutustapaa. Aiotaan ottaa pientä mukaan moniin paikkoihin ja tehdä asioita mahdollisimman normaalisti.

Ihmisten pitäisi myös miettiä ”tuomitessaan” nuoret vanhemmat, että taustalla voi olla myös sairauksia, jotka vaikuttavat myöhempään hedelmällisyyteen, raskaus voi olla hyvinkin odotettu ja toivottu iästä riippumatta. Meissä nuorissa vanhemmissa on yhtälailla paljon voimaa ja rohkeutta! Voimme olla yhtä hyviä vanhempia iästä huolimatta. Itse nostan hattua meille kaikille, jotka lähdemme tähän nuorempana elämäntilanteistamme riippumatta ja voimme olla ylpeitä siitä mitä olemme saavuttaneet <3.

Vanhemmuus on elämän hienoin lahja!

-Iida

Vieritä ylös