vauvavuosi

Taaperon nopeat välipalavinkit

Ollaan pikkuhiljaa saatu muutamia uusia ruoka-aineita Fransin ruokalistalle, mutta edelleen laajat allergiat E-koodeista lähtien vaivaavat arkea. Päärynä on kuitenkin yksi niistä joka on erityisen kovalla käytöllä eri muodoissa. Päätin pitkästä aikaa testailla uusia super nopeita ja helppoja välipaloja, joista jaan vinkit myös teille. Näitä ohjeitahan on helppo soveltaa erilaisilla tuotteilla.

Maidottomat, munattomat ja viljattomat letut

Vuohelan lettujauhoseospussillinen 150g (tehty riisijauhoon)
2dl päärynäsosetta

1 soseutettu banaani
ripaus suolaa
1rkl rypsiöljyä
5dl mantelijuomaa


Sekoita kaikki ainekset keskenään, anna turvota 30min ja paista minilettupannulla öljyssä.

Paistetut päärynä-kanelipalat

Kuori ja pilko omalle lapsellesi sopiva määrä päärynöitä. Paista pehmeiksi pienessä tilkassa rypsiöljyä ja lisää lopuksi ripaus kanelia.

Smoothie

Smoothiehan on kaikille tuttu ja tätä voi soveltaa niin monella tavalla. Meillä kuitenkin allergioita on niin paljon, että tehtiin smoothie ihan oman kaavan mukaan. Neljällä ainesosalla saatiin niin hyvä lopputulos, että kelpasi miehellekin!

1 päärynä
Runsaasti marjoja! meillä oli mustaherukkaa ja mustikkaa
Loraus mantelijuomaa

Marjariisi

1,5dl kasvipohjaista vispikermaa tai maidollista
3dl kylmää riisipuuroa
ripaus sokeria
oman maun mukaan marjoja tai hedelmänpaloja

(Jos lapsellesi sopii maidollinen rahka niin kannattaa tehdä ohjeesta marjariisirahka lisäämällä joukkoon 500g maitorahkaa) Joitain vegaanisia rahkoja on myös, mutta en itse ole vielä löytänyt hyvän makuista.

Vispaa kerma ja sekoita se muiden aineksien joukkoon. Tarjoile kylmänä!

Nähdään myös Instassa!

Lue myös:
Luomuruokaa vauvalle
Allergiaelämää vauvan kanssa

-Iida

Uraäiti vai kotiäiti?

Loppuvuoden lähestyttyä on katse suuntautunut työkuvioihin ja ammattihaaveisiin. Fransin olisi tarkoitus aloittaa päivähoito tammikuussa, mutta tähän vaikuttaa vielä moni asia. Silti päiväkodin aloituksen lähestyttyä mielessä on käynyt useasti työnteko ja myös mitä näissä työjutuissa pitää huomioida mahdollisen uuden raskauden myötä. Tässä kohtaa, kun koko vuosi on täyttynyt pieleen menneistä raskauksista on luonnollisesti toisen lapsen saanti muuttunut hyvinkin etäiseksi ajatukseksi. Mieleen on tullut vielä syvällisemmät pohdinnat töihin paluusta ja tavallaan jopa haluaisi arkeen työasioita ajateltavaksi.

Alunperin opiskelin sisustussuunnittelijaksi ja olinkin hetken aikaa tämän alan töissä. Ehkä silti joku tässä alassa tökki. Se ei tuntunut riittävän omalta ja pää ei vaan jostain syystä kestänyt tietynlaista jatkuvaa suunnittelua, joka tuntui jatkuvan kotonakin. Rakastan oman kodin sisustamista ja siihen se saa jäädäkin. Terveydentilanne esti useamman vuoden ajan työnteon ja lopulta Fransin raskauden aikana innostuin somesta. Somehommat muutti muotoaan ja päätinkin ryhtyä yrittäjäksi tehden tuotekuvauksia luonnossa. Kävin kursseja ja pohdinnassa oli jospa harppaisin heti isommalla askeleella eteenpäin ja tekisin muitakin media-alan töitä yrityksille.

Viimeisin keskenmeno sai voimat hupenemaan eikä ikuisuudelta tuntuva komplikaatioiden taival ollut kuukauden kuluttuakaan ohi. On ollut aikaa taas puntaroida haluanko varmasti tehdä yrittäjänä tuotekuvauksia vai olisiko ratkaisuni sittenkin olla vielä pidempään Fransin kanssa kotona. Jos emme saisikaan toista lasta, voisin ehkä ajatella haluavani nauttia pidemmästä hoitovapaasta Fransin kanssa. Toisaalta taas se työntekokin houkuttelisi paljon ja aivot ei olisi ehkä näin höttöä lapsiarjesta. Uusimpana ja kaikista ammattivalinnoista pisimpään mielen päällä on ollut terveydenhoitajan, sairaanhoitajan tai kätilön ammatti. Nämä on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän ja olisinkin valmis lähtemään heti kyseisen alan opintoihin. En ikinä osannut kuvitella haluavani vielä perheellisenä opiskelemaan. Näköjään elämä voi yllättää tässäkin.

Olen pohtinut paljon haluanko sittenkään luovista rakkaista asioistani työtä vai oisko kuitenkin mukavampaa pitää niin sanotusti harrastus ja työ erillään, vaikka tästä kaikesta nautinkin. Näkisin itseni hyvinkin suurimmassa intohimossani, eli kätilön työssä tai jossain muussa sairaanhoidon tehtävässä. Olenkin viettänyt teinivuosistani asti paljon aikaa Googlessa muun muassa raskauksista, vauvoista ja naistentaudeista lukien. Viihtyisin näiden aiheiden parissa tunteja. Odotin myös alatiesynnytystä vuosia! Niin hullulta kuin se kuulostaakin niin se oli mun yks suurin haave.

Oman vaikean raskauden, synnytyksen ja monien pieleen menneiden raskauksien myötä innostus kätilönammattia tai ihan vaikka sairaanhoitoa kohtaan on vain noussut. Koen, että multa löytyisi palavaa intohimoa tähän, tekisin näitä hommia täydellä sydämellä ja tuntuu kuin mulla olisi oikeasti paljon annettavaa näissä muille. Olen todella nuori, mutta sitäkin enemmän kokenut näissä asioissa. Vauvavuosi oli myös haasteellinen jo synnäriltä asti, joten siitäkin löytyisi hirmu paljon vertaistukea ja apua annettavaksi. Ainoa mitä olen miettinyt lähinnä kätilön työtä ajatellen on se kolmivuorotyö. En osaa oikein sanoa olisiko musta siihen, sillä mun perussairaudet vaativat aikalailla säännöllisyyttä, jotta ne pysyisivät tasapainossa. Sehän ei oikeastaan selviäisi kuin kokeilemalla ja toki paljon valkenisi opiskeluajalla ja työharkassa.

Ehkä ensimmäinen askeleeni unelmiani kohti voisi olla toipua ensisijaisesti keskenmenon komplikaatioista Fransin kanssa kotona samalla tehden yrittäjänä töitä. Voisin aloittaa erilaiset preppauskurssit ja opetella etenkin englantia ja matikkaa. Sairaanhoitajan kanssa työelämästä keskustelu avarsi näkemyksiäni entisestään. Jos toinen lapsi on tullakseen niin mieluusti jatkaisin hoitovapaata ja lähtisin viimeistään sen jälkeen opiskelemaan näitä juttuja. Ellei yrittäjyys sitten käännykin todelliseksi unelmatyöksi. Voi myös olla, että ehdinkin innostumaan opiskelusta niin paljon, että haen jo seuraavissa hauissa opiskelemaan.

Nähdään myös Instassa!

Lue myös:
Taaperon syysvaatteet
Miten äitiys on muuttanut mua?

-Iida

Kuulumisia ja keskenmenosta palautuminen

Mitä kuuluu meidän taaperolle? Entä muuten arkeen ja keskenmenosta palautumiseen?

Viimeinen kuukausi on hujahtanu läpi ihan silmänräpäyksessä ja pian eletäänkin jo syyskuuta! Oon innoissani syksystä ja epäonnisista käänteistä huolimatta jälleen erityisen inspiroitunut tästä vuodenajasta ja etenkin tulevasta kuukaudesta. Syksy on aina uuden alkua itselle ja kesän jälkeen ruska, viilenevät ilmat, aamu-usva, saunaillat ja rennot neuleet tuntuvat erityisen hyvältä. Tekee niin hyvää haistella raikasta syksyistä ilmaa kuuma kahvikupillinen kädessä. Odotan innolla tulevaa viikonloppua ja venetsialaisia joita mennään viettämään mökille. Useina vuosina ollaan unohdettu venetsialaiset, mutta vihdoin olisi aika juhlistaa mökkikauden päätösjuhlaa. Tarkoituksena olisi saunoa, syödä hyvää ruokaa, rentoutua ja ajaa enduroa.

Fransin kuulumiset:

Frans täytti viime kuussa yksi vuotta ja käytiin tämän viikon alussa 1v neuvolassa. Siellä kaikki meni hyvin ja taitoja on ikään nähden huimasti. Frans onkin ollut ihanan ylpeä uusista taidoistaan, jotka on näytettävä aina kavereille, mammalle, kummitädille ja milloin kenellekin. Taitoja ja kehittymistä on ollut tähän mennessä ihaninta seurata just nyt, kun monet taidot ovat myös erityisen suloisia. Vihdoin ollaan päästy myös tekemään kunnolla juttuja yhdessä ja siitä jos jostain nautin. 😍 Meillä tulee taitoja yleensä paljon kerralla ja ne tuleekin sen myötä usein uniin. Etenkin päiväunet ovat haasteellisia pienissä pätkissä nukuttuja. Pituutta Fransilla oli tullut tällä kertaa vähän enemmän kerralla ja kasvu ollut tasaista hänen kasvukäyrällään.

Nyt tuli myös rokotukset ja seuraavat saadaankin vasta puolen vuoden päästä. Rokotteiden kanssa on mennyt toistaiseksi suhteellisen helposti. On ollut lähinnä kuumeilua, väsymystä ja ruoka ei ole maistunut normaaliin tapaan. Toistaiseksi nämä rokotteet eivät ainakaan pahentaneet refluksia tai tehnyt ripulia, mutta varoiteltiin että osa oireista voi ilmaantua vasta viikon kuluttua. Fransin rauhallisuus rokotteiden myötä on ollut nyt keskenmenosta palautuessa etu jos niin voisi sanoa. Toivottavasti kuitenkin pieni paranee nopeasti ja pääsee jatkamaan riehakkaita leikkejää!

Keskenmenosta ja komplikaatioista palautuminen:

Viimeisin keskenmeno on ollut rankempi mitä ikinä osasin odottaa. Ajattelin kaiken olevan ohi kuolleen sikiön keskeytyksen jälkeen. Lopulta lääkkeellinen keskeytys kuitenkin epäonnistui. Valittelin kovista kivuista, päivät ja yöt meni maksimi määrin särkylääkkeiden kanssa ja sekään ei auttanut. Tyksin toimesta päätettiin kuitenkin odottaa, sillä kohtuun jäävän materiaalin pitäisi oirehtia erityisen korkealla kuumeella ja runsaalla vuodolla. Kivut koveni entisestään enkä kestänyt niitä enää mitenkään päin. Lopulta pääsin Tyksiin osastolle ja tulehdusarvot olikin korkeat. Kaikki viittasi kohtutulehdukseen ja ultrassa selvisikin kohdussa olevan edelleen jäämiä raskausmateriaalista. Naistenpoli oli kuitenkin tässä vaiheessa niin kiireinen, että lähettivät mut kotiin ja sanoivat soittavansa, kun saavat otettua mut vastaan.

Sain kirurgiseen kaavintaan ajan seuraavalle päivälle. Sain vihdoin pienen toivonjyväsen kaavinnasta. Ehkä vihdoin palautuminen voi alkaa ja uutta raskautta voikin yrittää pian. Yleensähän kaavinnas onnistuvat ongelmitta ja hcg-hormoni lähtee nopeastikin laskuun. Pari päivää kaavinnan jälkeen meni tilanteeseen nähden ihan hyvin. Vuoto alkoi loppumaan ja kivut hellittivät ainakin pääosin. Tiputteluvuotoa alkoi tulla uudelleen, kivut kovenivat ja lämpö nousi. Soitin naistenpolille ja sain taas sen klassisen vastauksen ” Odotetaan vielä jos luonto hoitaisikin tämän.” Tänään päädyin kuitenkin istumaan jälleen Tyksin penkille. Odotettiin labroja ja odotin taas epätoivossa allapäin vuoroani miettien mitähän tällä kertaa löytyy? Onko taas uusi komplikaatio?.

Niinhän siinä jälleen kävi, että kaavinta oli epäonnistunut. Siis kaikki sekin tuska oli turhaa…Lääkäri ultrasi kaavinnan jälkeenkin eikä kohdussa hänen mukaansa näkynyt mitään. Nyt sieltä löytyi kuitenkin taas hyytymää ja istukkaa edelleen. Jouduin toistamiseen lääkkeelliseen keskeytykseen. Pelkäsin joutuvani tähän uudelleen ja kokevani taas ne karmivat kivut oksentaen kaiken mahdollisen ulos. Istun parhaillaan sängyllä kirjoittaen tätä tekstiä ja joudun taas toteamaan jonkin menneen pieleen ainakin todennäköisesti. Lääkkeet eivät ole edistänyt tilannetta mitenkään ja päädyin soittamaan miljoonannen kerran naistenpolille mitä nyt vuorostaan tehdään. Kukaan ei tiedä ja huomenna olen taas yhteydessä polille. Seuraavana operaationa on kohdun tähystys ja seuraava kontrolli aika olisikin ollut ensi torstaille kaiken mennessä hyvin.

Mulla ei enää meinaa vaan riittää sanat tähän. Miten komplikaatioita tulee kerta toisensa jälkeen ja miksi aina mut laitetaan kivuissa takaisin kotiin odottamaan luonnon hoitavan asian olettaen, että saisin tietenkin samassa hoidettua taaperon. Mieshän ei saa näistä kuitenkaan sairaslomaa. Onneksi yksi asia onnistui mutkitta ja sain keskusteluapua naistenpolilta jo ensi viikolle. Se motivoi mua ja ehkä sitten saan taas enemmän toivoa ja pääsen irti jatkuvista painajaisista sekä huonosti nukutuista öistä. Jos vaan päästään viikonlopuksi mökille viettämään niitä venetsialaisia niin se jos jokin tulee tekemään erityisen hyvää.😍 Mulla on myös osteopaattiaika varattuna niin saa omaa kehoakin huollettua. Kuntoutumisen myötä alan varmasti treenaamaan myös säänöllisesti kotona tai jopa salilla.

-Iida

Miten äitiys on muuttanut mua?

Tajusin pari päivää sitten etten ole kirjoittanut vielä siitä miten äitiys on muuttanut mua. Kuitenkin tämä kysymys on ollut vuoden verran mielessä todella useinkin. Äitiys kasvattaa todella paljon jo ensimmäisen vuoden aikana. Kukaan ei voi olla mun mielestä mikään huippuosaaja heti alkuun vaan oppimisen taival on elämänmittainen. Tällä matkalla oppii pikkuhiljaa uusia asioita ja yhtäkkiä huomaakin miten moni juttu on muuttunut rutiineiksi, joita ei huomioi arjessa. Fransin myötä on saanut erilaista perspektiiviä moniin asioihin. Aiemmin maailmanlopulta tuntuneet asiat eivät tunnukkaan enää juuri miltään, eikä niitä jää enää pohtimaan ja harmittelemaan tunneiksi tai jopa päiviksi.

Mä olin ennen omaa lasta melkoinen stressaaja, pelkäsin ihan jatkuvasti pahinta ja muodostin päässäni painajaisia ahdistukseen asti. Itsessään lapsiarjen hektisyys jo vie mahdollisuuden saada kaikenlaisia pitkäkestoisia tunnemöykkyjä aikaan. Eri tunteiden hyväksyminen ja näyttäminen on muuttunut täysin sallituksi eikä päässä pyöri enää ajatukset vanhoista totutuista tavoista ettei saisi näyttää jotain tunnetta sellaisena kun se on. Tunteiden näyttämisen ja käsittelemisen taito on äärimmäisen tärkeää ja jos sitä ei osaisi itse ei pystyisi opettamaan lapsellekaan. Matias onkin huomauttanut mua useampaan kertaan miten musta on tullut äitiyden myötä huolehtivaisempi, empaattisempi ja lämpimämpi tyyppi. Uskon tunteiden käsittelyn taidon vaikuttaneen tähän suureen muutokseen. Olen oppinut olemaan itselleni hyvinkin armollinen ja pyrin järjestämään nykyään aikataulut niin ettei ole jatkuva kiire ja stressi. Näin saan pidettyä parempaa huolta mielestä.

On ollut yhtenä upeimpana juttuna ilo huomata miten oman kehonkuvan hyväksyminen on muuttunut. Vihdoin on oppinut arvostamaan itseä sellaisena kun on ja se helpottaa oloa huomattavasti. Epävarmuus on alkanut kadota ja olen oppinut olemaan paljon luontevammin oma itseni. Totta puhuen olen huomannut aina lapsia hoitaessani olevani enemmän ”kotonani” ja rennompi. Se oli jossain kohtaa jopa aivojeni nollaustapa ja se parhain rentoutus. Äitinä olen oppinut priorisoimaan asioita paremmin ja se muuten ärsyttää todella paljon itseäni, jos joku muu ajattelee kaikessa pistävän epäolennaisempia juttuja tärkeämpien edelle. Ennen lasta oli haastavaa niellä ne totuuden hetket, kun huomasi että olisi luovuttava jostain itselle tärkeästä jutusta. Nyt vuosi myöhemmin huomaakin, että vaatteissakin lapsen vaatehankinnat menee aina edelle ja itse kulkee ei niin säänmukaisissa varusteissa.

Isona muutoksena on ollut myös ajatukset elämän merkityksestä. Aiemmin en ehkä edes osannut täysin sanoittaa tai ajatellakaan mikä on just mun elämän merkitys ja mikä siitä tekee merkityksellisen. Nyt olen oppinut sen muuttuneen minäni avulla. Elämässä ei tarvitse olla aina jotain spesiaalia ja suurta eikä sen tarvitse olla jatkuvaa iloa ja onnea. En usko, että kenenkään elämä on pelkkää onnea vaikka ulkokuori näyttäisi siltä. Elämän merkitys on mulle olla onnellinen omalla tavallani just tässä ja nyt luoden sitä oman onnen polkua arjen pienistäkin hetkistä. Merkitys syntyy ympärillä olevista asioista ja tunteista. Vaikka tulee takapakkeja niin mulla on aina se onni perheestä. Unelmien mies ja oma lapsi oli elämäni suurimmat toiveet ja tavoitteet, jotka vielä toteutuivatkin.

-Iida

Ajatuksia vauvavuoden päättymisestä

Vauvavuosi alkaa vetämään viimeisiään sillä jäljellä on enää päälle pari kuukautta. Onpa hullua, että olen ollut pian jo vuoden verran äiti mitä suloisimmalle minimiehelle. Vauvavuosi pelotti haasteineen aika paljon, mutta toisaalta halusin varautua jopa siihen rankimpaan enkä halunnut rakentaa mitään pilvilinnoja. Vauvavuosi on ollut hirmu opettava, antoisa, kaunis, mutta myös äärimmäisen uuvuttava. Haasteita on todellakin riittänyt ja lääkärikäyntejä on mahtunut tähän ajanjaksoon jo 30. Alkutaipale imetyksen, suolistovaivojen ja refluksin kanssa oli vaikea eikä kultaista keskipolkua meinannut löytyä. Nyt kuitenkin eletään vaihteeksi rauhallisempaa ajanjaksoa.

Vaikeuksia ei tällä hetkellä ole juurikaan, kun lääkitys ja ruokavaliokin ollaan saatu kuntoon. Uskon pikkuhiljaa allergioiden väistyvän ja saadaan varmasti pian lisää ruokalajeja ruokalistalle. Alkuvaiheessa rakastuin vauvan ruoan laittoon ja odotan kovin hetkeä, kun pääsisin vielä joskus kokkaamaan laajasti monipuolisia ruokia. Vaikka vaikeita aikoja vauvavuodessa on ollut ihan liikaa on silti oppinut nauttimaan sopivasti myös siitä erilaisesta haasteellisesta arjesta. Rajoitteita lapsen kanssa on ollut paljon, kun on lääkityksiä ja ruokien on pitänyt olla aina kaikkialle mentäessä itse tehtyjä.

Olen silti todella tyytyväinen miten hyvin ollaan tästä kaikesta selvitty ilman kotiin linnoittautumista! On ollut kaikesta huolimatta rohkeaa kohdata pelot ja puskea niitä vasten. Yksitoista kuukautta on ollut aika maagistakin aikaa. Oman lapsen kehittymistä on ollut upeaa seurata ja se on välittänyt monenlaisia tunteita. Monet hetket ovat herkityttäneet ja on saanut tuntea erityistä rakkautta. Miten hienoa onkaan huomata olevansa jollekkin pienelle ihan kaikki. Pienen ihmisen tuki, turva ja elämässä eteenpäin viejä. Tiesin oman lapsen syntymisen olevan varmasti parasta aikaa elämässä, mutta en osannut aavistaa sen olevan näin erityistä.

Rakkaus omaa lasta kohtaan on aivan uskomattoman voimakasta ja kova suojelun tahto on ollut ehkä yksi yllättävin tunne. En osannut odottaa miten voimakas side omaan lapseen voikaan tulla. Usein on kuullut miten lapsen eteen tekisi mitä tahansa ja niinhän se oikeasti on ollutkin. Vauvavuoden päättyminen tuntuu hieman haikealle ja toisaalta todella siistille. Ollaan selviydytty koko perhe tiiminä ja koettu paljon elämän upeimpia hetkiä yhdessä. Ajan edetessä pääsee puuhaamaan lapsen kanssa enemmän asioita, mutta kyllä sitä ihan vauva-aikaa on kaivannut jo tovin. Siinä oli omat puolensa ja ikävöin niin kovin hetkiä, jolloin Frans nautti vain sylissä olosta ja silittelyistä.

Viimeiset pari kuukautta on ollut siitä ihania, kun Frans on oppinut paljon uusia taitoja ja reissaaminen on helpottunut jonkin verran. On ollut suloisinta nähdä sitten aikoihin miten hän vilkuttaa, taputtaa, halaa ja antaa pusun. Aiemmin en osannut tuntea äiti sanaa omaksi kunnes se alkoi tuntumaan siedettävämmälle. Fransin sanoessa äiti sydän meinaa ihan pakahtua eikä nimitys tunnu enää yhtään hullummalle! Frans on tehnyt meihin niin suuren vaikutuksen ettei voisi olla haaveilematta toisestakin lapsesta. Ihanaa ajatella jo Fransia isoveljen roolissa. Hän olisi niin symppis veli ja pitäisi sisaruksesta ihan taatusti super hyvän huolen. Vielä hetki saadaan nauttia kuitenkin vauvavuodesta ja keskitytään täysin vain Fransiin.

Nähdään myös instassa!

Lue myös:
Fransin 1-vuotissynttärit
Unitaantuma saapui taloon
Pohdintaa oman lapsen kasvatuksesta
Parhaimmat hankinnat vauvalle osa2

-Iida

3. kihlajaispäivä ja kuulumisia

(Paimion Optiikan passikuvaus saatu Fransille)

Viimeisen kuukauden aikana olen edistänyt paljon omaa yritystä ja vihdoin se on pystyssä! Oman yrityksen perustaminen oli vauva-arjen keskellä melko rankkaa, mutta palkitsevaa. Nyt on myös takana pari Vaikuttajamedian kurssia. Aikalailla arki on siis pyörinyt töiden ympärillä. Frans on voinut allergioiden ja yleisterveyden puolesta hyvin ja vihdoin unet ovat myös korjaaneet. Mikä helpotus!! Pari päivää sitten Frans oppi kävelemään kävelykärryn avulla ja nyt sanavarastona on hauva, mamma, äiti ja isi. Ensi viikolla Fransilla on neuvolassa kasvukontrolliaika. Matias sai ensimmäisen koronarokoteajan ja mulla rokotus olikin viime kuussa muistaakseni.

Häät on alle kuukauden kuluttua, ihan hullua. Viimeisiä juttuja on järkkäilty niihin liittyen. Kävin hakemassa meille upean näköisen vihkiraamatun, passihakemukset on laitettu menemään, valokuvaajan kanssa käyty läpi päivän kulkua, tapaaminen varattu papin kanssa ja varasin Nauvosta ravintolasta juhlistuspaikan johon siirrymme vihkitilaisuuden jälkeen. Kukkatilaukset on myös tehty, vihkisormus saatiin kotiin ja kampaajat sekä meikkaajat valmiina hääpäivää varten.

Fransin passikuvaus saatiin hoidettua lähikuvaamossa Paimion Optiikassa ja vitsi miten kivaa oli taas käydä heillä asiakkaana. Asiakaspalvelu on ollut aina ihan huippua ja asiantuntevaa aurinkolasien lisäksi passikuvauksessa. Vielä jäädään odottelemaan koronatilanteen etenemistä muutamaksi päiväksi, jotta tietäisi minne maahan lähdetään seikkailemaan. Vahvoiva ykkösinä on nyt Saksa ja Italia. Vähän jänskättää kuinka viimetippaan päätös jätetään, mutta toisaalta aika hauska lähteä lähes äkkilähdöllä! 😀

Eilen oli meidän 3. kihlajaispäivä. En muista koska olisi ollut noin rentouttavaa kahdenkeskeistä aikaa. Vietettiin juhlapäivää aaltojen liplatuksessa piknikillä. 7. vuosipäivä häämöttää enkä meinaa uskoa todeksi meidän olleen jo näin kauan yhdessä! Oon vaan niin uskomattoman onnellinen, kun saan jakaa elämän just Matiaksen kanssa. Hänen seurassa olo tuntuu niin turvalliselta, onnekkaalta ja rakastetulta. Joka päivä saadaan nauraa yhdessä ja iloita Fransin kehitysaskelista. Matias on maailman paras isi meidän minille ja tekee aina kaikkensa, jotta meillä kaikilla olis kaikki hyvin. En malta odottaa mitä lähivuodet tuo tullessaan yhteiselle polullemme. Toivottavasti vähintään yhtä paljon ihania hetkiä, kun aiemmat vuodet.

Rentouttavaa viikonloppua!

Nähdään myös instassa

Lue myös:
Fransin 1-vuotissynttärit
Iida Hay Media
Netflix -suosikit

-Iida

Fransin 1-vuotissynttärit

Fransin ensimmäisten synttäreiden suunnittelu on aloitettu! Olen odottanut oman lapsen synttäreiden järkkäilyä niin kovin ja vihdoin pääsen toteuttamaan unelmasynttäreitä. Etenkin yksivuotissynttärit ovat tärkeät, koska ne on ne ihka ensimmäiset. Inspiraatiot ja luovuus on päässyt taas kunnolla valloilleen. Vielä kun saan päättää itse juhlien teeman olen todellakin käyttänyt tilaisuuden hyväksi. Juhlien teemana on Maileg -puput ja villikesäkukat.

Löysin netistä Maileg -serviettejä joista koko juhlateema sai alkunsa. Lisäksi jo aiemmin löysin Helsinkireissulta luonnonkukkakuosisen pahvisen laatikon jonne voimme sujauttaa 1v. synttärilahjan. Muutama päivä sitten aloin pakastamaan ja kuivaamaan luonnonkukkia kakunkoristeiksi, mutta en ole varma miten pakastettujen kukkien lopulta käy niiden sulatettua. Kakku tulee olemaan vadelmakakku, johon muotoilen kaulinmassasta Maileg -pupun päälle. Lisäksi kakkua koristaa luonnonkukat. Saattaa olla, että teen myös kermakakusta poiketen kaulinmassalla päällystetyn fantasiakakun, sillä kakun pitää olla maidoton.

Kutsukorteissa näkyy myös ihanasti luonnonkukkateema! Kävipä tuuri, kun löydettiin ohkaista paperia jonka sisälle on aseteltu kukan terälehtiä. Leikkasin valmiiksi koristeviiriin viirit joissa lukee ” wild one”. Lisäksi koristellaan tietty valkoisilla ilmapalloilla ja luonnonkukilla. Synttäreiden ollessa elokuussa, halusin myös söpöä lapsenmielistä mansikkateemaa tuomaan hieman pirtsakkuutta juhliin. Toivottavasti synttäreiden aikaan olisi hyvä ilma niin voitaisi osittain olla myös ulkona!

-Iida

Unitaantuma saapui taloon

Instassa mua seuraavat saattoi huomatakkin, kun pari päivää sitten kerroin videoiden muodossa Fransin unista. Voin sanoa, että äitiaivot on aivan liian pahat just nyt, unet katkonaisia ja varmaan pannullinenkaan kahvia ei riittäisi piristämään. Tässä eletään parhaillaan arkea joka suoraan sanottuna oli mun pahin pelko. Arki puuduttaa ja uuvuttaa, toisaalta taas antaa samalla erityisen paljon. Isosisko on ollut ihan korvaamaton apu hakiessaan Fransin välillä ulkoilemaan. Iso kiitos hänelle!

Käytiin uniohjaajalla joskus ehkä alkuvuodesta, jossa keskeytettiin unikoulu ja lähdettiin lapsentahtiseen rytmiin. Se toimi pitkään aivan loistavasti ja Fransilla muodostui melko säännöllinen rytmi itsestään. Muutama viikko sitten saatiin yösyötöt pois ja täällä nukuttiin 19.30-06 putkeen. Voittekin arvata, ettei nukuta enää. Frans on päättänyt jättää päiväunet pois ja sillon tällön saan nukkumaan 10-20min putkeen, joka on musta aivan hullua. Miten tuo pieni mies jaksaa edes päivien aikana touhottaa menemään noin kovin tuollaisilla unilla.

Olisikin ongelma vain päiväunissa. Myös yöunet menivät aivan pyllylleen ja Frans heräilee vähän väliä vaatimaan maitoa (jota 10kk ei saisi edes juoda yöllä enää). Uudet opitut taidot ovat tulleet uniin ja öisin on pakko treenailla niitäkin. Välillä ajatellaan iltaisin hiljaisuuden laskeuduttua taloon, että JES nyt se lapsi nukahti kunnes käy vilkaisemassa ja hän istuskeleekin hiljaa sängyssään hipsuttaen reunapehmusteen löyhelöitä. Illat valtasi hysteerinen itku, nyt myös päivät ovat täyttä huutoa. Oli siis aika ottaa taas yhteys uniohjaajaan ja varuiksi hoitavaan lääkäriin allergioiden ja refluksin puolesta.

Neuvolan uniohjaajalta tuli ne kuuluisat kommentit ”Onneksi tämä on vain vaihe”, ”Se menee kyllä ohi, luota muhun mä tiedän” ja ”Tämä voi kestää esikouluun tai kouluikään saakka”. Voitte kuvitella edellisen lauseen kohdalla miten kasvoni valahtivat kalpeaksi ja koitin kakistaa jotain ulos. Siis oikeasti jopa kouluikään saakka?! Tiesin unitaantuman olevan hyvin yleinen ja se tulee käsittääkseni 8-10kk iässä viimeistään, jos on tullakseen. Ajattelin sen kuitenkin kestävän vain muutamia kuukausia. Rukoilen tämän kaiken menevän pian ohi ja kiitän kahvin keksijää. Tässä ei auta unikoulut vaan aika.

Olen huomannut ”oireilujen” pahenevan, kun käymme esimerkiksi kyläilemässä. Usein on tullut mietittyä, ettei halua enää edes poistua kotoota, koska tietää seuraavan yön ja päivän menevän entistä huonommin. Samalla kuitenkin tiedostan, ettei se todellakaan ole ratkaisu. Sinnikkyys kasvaa tässä valtavasti ja se tekee mulle hyvää. Eroahdistuksen puhutaan olevan myös hyvin yleistä 8-10kk iässä. Se voi ilmeisesti myös pahentaa unitaantumaa ja olisikin hyvä koittaa totuttaa Fransia useampiin hoitajiin pienissä pätkissä. Päivisin voisi helpottaa aktiivinen yhdessäolo, leikkiminen ja sylittely. Aiemmin aktiivisessa käytössä ollut Hushh -kohinakaiutin on tehnyt paluun arkeen.

-Iida

Pohdintaa oman lapsen kasvatuksesta

Lapsen kasvatus on todella laaja aihealue, josta löytyisi höpistävää vaikka kuinka paljon. Olen miettinyt jo raskausajasta lähtien todella paljon omaa kasvatustani, oman lapsen kasvatusta ja kaikkea siltä väliltä. Mikä olisi oikein, mikä väärin, mikä tuntuisi omalta ja miten Matiaksen ja mun kasvatuksen arvot kohtaavat. Meillä onkin siitä onnekas tilanne, että ollaan todella samoilla linjoilla halutusta kasvatustavasta. Tapojahan on monia eikä mielestäni niinkään selkeää oikeaa tai väärää tapaa. Jokainen tehkööt tietenkin niin kuin itse haluaa enkä kirjoita tätä tekstiä siitä näkökulmasta miten kaikkien pitäisi toimia. Tässä siis ainoastaan meidän ajatuksia ja meidän toimintatapoja.

Monesti aikuisiällä saattaa alkaa miettiä oman lapsen synnyttyä millaiset kasvatusperiaatteet omassa perheessä on ollut, millaiset miehen perheessä ja mitä tapoja toivoo toteutuvan oman lapsen kasvatuksessa tai jopa niitä mitä ehdottomasti ei halua tuoda oman lapsen kohdalla toimintatavoiksi. Lapset rakastavat rajoja ja ne pitävät mielestäni tientynlaista arkirutiinia yllä. Ilman rajoja ja opetusta lapsen pää olisi varmasti yhtä pyörremyrskyä eikä lapsi voisi voida erityisen hyvin. Koen myös ettei rajoja voi rustata paperille niin, että ne toimisivat aina, vaan täytyy ottaa lapsi huomioon yksilönä, sillä kaikki ei toimi kaikilla. Ikää tulee lisää vuosien saatossa jolloin toimintatavat muuttuvat ja ehkä me kaikki ollaan aina matkalla oppimassa uutta, eikä meistä tule ikinä valmista.

Kasvatus on mun mielestä hyvä muodostaa pienestä asti positiivisuuden kautta välttäen jatkuvaa toistamista ”Älä, älä, älä”, ”Älä tee noin”, ”Ei saa”, ”Älä koske”, ”Anna sen olla”. Pienen lapsen on vaikea eri kehitysvaiheissa olla tutkimatta ympäristöä ja kokeilla sallittuja rajoja. Itsesäätely ja aivojen kasvu on vielä niin kesken eikä itsestäsikään olisi varmasti mukavaa kuulla jatkuvia ohjeita jotka ovat kieltoja. Usein nämä tilanteet ovat varmastikkin niitä joissa lapsen aivot menevät niin jumiin, että kontrollin saaminen on jo vaikeaa tai mahdotonta. Tästä oikeastaan päästäänkin hyvin siihen miten tärkeää on kannustaa ja tsempata lasta ihan pienissä arkisissakin asioissa. Myöhemmässä vaiheessa ruokakauppareissuihinkin on kiva muodostaa ohjeet positiivisuuden kautta esimerkiksi kehumalla miten hyvin on jaksanut kauppareissun ajan, miten hienostii kerää pussiin hedelmiä ym.

Haluan vaalia perheen yhteistä aikaa ja muodostaa arjessa hoidettavista asioista kivaa perheen aikaa. Aina ei tarvitse olla niitä spesiaaleja päiviä, jolloin tehdään kaikenlaista arjesta poikkeavaa ja kalliimpaa. Lapset ja tietty monet aikuisetkin nauttivat myös pienemmistä puuhailuista, kuten metsäretkistä itse tehdyillä eväillä. Luonnossa on paljon kauneutta, tutkittavaa ja samassa aivoja nollaavaa raikasta ulkoilmaa. Hyvinvoivaan yhteiseen arkeen vaikuttaa paljon kuulluksi tuleminen. Rakastan keskustella päivien jälkeen Matiaksen kanssa mitä ollaan Fransin kanssa puuhailtu, kysellä miten hänellä meni töissä ja vaihtaa yleisesti kuulumisia. Lapselle/ lapsille haluan antaa jakamatonta ja kiireetöntä huomiota, jolloin he saavat myös kertoa päivän ajatuksia. Eihän sitä itsekään saa edes nukuttua hyvin, jos jokin asia kaivertaa mieltä ja ei ole tuntenut tulevansa kuulluksi tai välitetyksi.

Tärkeänä kasvatuksessa pidän myös pyyteettömyyttä, rehellisyyttä, muiden kunnioitusta, hellyyden ja rakkauden välittämistä. Usein tuntuu olevan niin, ettei pojille anneta ehkä niin paljon silittelyä, halauksia ja yleistä hellyyttä. Kuitenkin mun mielestä pojat tarvitsevat sitä yhtä paljon kuin tytötkin eikä muissakaan aihealueissa mielestäni nykypäivänä ole erikseen pojille ja tytöille sopivia juttuja. Haluan olla äiti, joka arvostaa tilanteessa, kuin tilanteessa lapsen mielipidettä. Iästä riippumatta heidänkin ajatukset ovat arvokkaita ja huomioon otettavia. Tämä on myös suuri osa hyvinvointia. Haluan antaa omaa tilaa, luoda turvallisuutta ja luottamusta meitä vanhempia kohtaan. Toivon yhtenä asiana eniten, että Frans uskaltaisi aina puhua ihan mistä tahansa, sillä se on ihan hirveä tunne jos tuntuu ettei oteta vakavasti, huomioon, tai yritetä ymmärtää.

Turvallisuuden tunteen lisäksi myöhemmällä iällä me tuodaan sopivissa määrin esille maailman vaaroja ja opastetaan turvalliselle polulle. Henkilökohtaisesti kuitenkin inhoan tapaa tuoda vaaroja liian rajusti esille, niin ettei lapsi osaa olla enää rennosti nauttien elämästä ja alkaa nähdä kaikessa vaarallisuutta sekä pahaa. Välillä kuulee näitä, miten perheessä on ehkä opetettu varomaan tietyn maalaisia ihmisiä lokeroimalla heidät tiettyyn kategoriaan. Meillä sitten taas opetetaan pienestä asti suvaitsevaisuutta ihnoväristä, uskonnosta tai erilaisuuksista huolimatta ja tuodaan esille miten me kaikki ollaan yhtä arvokkaita. Mun omassa kasvatuksessani olen ehkä ylpein siitä, miten opetettiin avarakatseisuutta. Se on ollut suuri rikkaus elämässä, joka on mielestäni kantanut useissa aioissa aika pitkällekkin.

Oma minäkuva, arvot ja terve itsetunto on elämän mittainen matka. Me kehitetään kokoajan itseämme ja löydämme uusia puolia. Itse olen vasta nyt toisen pidemmän terapiataipaleeni myötä oppinut näitä asioita ja nyt uusia asioita oppineena ja uusia tietoja rikkaampana pystyn myös jakamaan oppia Fransille. Minäkuva, arvot ja itsetunto on aikaa vievää harjoittamista, joka vaatii itsetutkiskelua sekä kehon ja mielen hallintaa eikä sitä suoranaisesti voi opettaa. Musta on super tärkeetä antaa lapsen tunteille tilaa ja antaa niiden kaikkien näyttäytyä meissä, sillä ne ovat ainoita jotka näyttävät meistä eri puolia joista voimme myös oppia lisää. Jokainen tunne tai reaktio on merkki jostain ja ilman eri tunteiden sallittua näyttämistä emme voi löytää edes itseämme.

Kotiarestit, jäähylle joutumiset, puhelinkiellot ym. ovat tapoja, joita emme Matiaksen kanssa halua ottaa käyttöön. Me ollaan puhuttu näistä jonkin verran ja ajatellaan ehkä tietyissä määrin niiden provosoivan lasta lisää ja se kääntää mielestäni väärään suuntaan lapsen tunteiden näyttämistä ja tunteiden hallinnan oppimista. Siitä voi jäädä oikeesti pitkätkin seuraamukset aikuisikään saakka ja meillä aikuisilla on ihan järjetön vastuu tässä kaikessa, jotta ei saateta omia lapsia vuosien mittaisiin ongelmiin. Kaikenlaiset erimielisyydet, sääntöjen rikkomiset ja riidat tullaan ainakin meillä ratkaisemaan puhumalla ei aresteilla tai fyysisenä kurituksena. Anteeksi pyytäminen, anteeksi antaminen ja oikeudenmukaisuus ovat myös hyvin tärkeitä taitoja. Tässä haluan silti nostaa esille, että kaikkea elämässä ei silti kuulu katsoa läpi sormien ja antaa anteeksi on oltava itsesuojelua ja arvostettava itseä.

Hyvää loppuviikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!

Lue myös:
Vanhempainvapaa loppuu, mitä seuraavaksi?
Miksi nuorena vanhemmaksi?
Parhaimmat hankinnat vauvalle osa 2

Nähdään myös Instassa!

-Iida

CFS ja äitiys

Olen joskus ohimennen tuonut esille Instagramissa, että mulla on yhdeksän perussairautta. Eniten pinnalle olen nostanut niistä mielenterveyteen liittyviä asioita. Näiden ohella sairauksia tosiaan löytyy muitakin, myös sellaisia jotka ovat arjessa näkyvillä ihan joka ikinen päivä. Olen aristellut kertoa näistä, sillä olen pelännyt niiden vaikuttavan ihmisten muovaamaan mielikuvaan minusta. Pelko on syntynyt kahdeksan vuoden aikana, kun olen joutunut kohtaamaan lukuisia tilanteita, joissa minua ei uskota tai kuunnella ja pahimmassa tapauksessa ihmiset ovat karisseet ympäriltäni kuultuaan totuuden sairauksestani. ME/CFS eli Krooninen väsymysoireyhtymä tuntuu olevan sairaus, jota ihmisten on vaikea ymmärtää ja käsitellä.

Toisaalta tykkään tuoda esille asioita, joista voisi olla apua tai vertaistukea muille. En halua pelätä liikaa näistä puhumista, sillä tää on kuitenkin osa mua ja osa meidän päivittäistä arkea, eikä meillä kellään arki ole pelkäästään sitä mitä somessa näkyy. Haluankin kertoa teille mun tarinan CFS:n sairastamisesta ja sen vaikutuksesta äitiyteen. Tästä ei mielestäni puhuta riittävästä sairautena saatika tuoda sen vakavuutta esille. Sairastuin itse kyseiseen sairauteen v.2013 vaikeassa elämäntilanteessa traumaattisen kokemuksen johdosta, joka samalla onnistui romauttamaan henkisen hyvinvointini. Minua tutkittiin pitkään lääkäreissä lukuisten oireiden vuoksi, joista suurimpana oli jatkuva todella paha uupumus, kivut ympäri kehoa ja yli 38 asteen jatkuva kuume, joka ei laskenut lääkkeillä tai levossa. En jaksanut edes viestitellä kavereille.

Suomessa tämä sairaus jakaa mielipiteitä siitä, onko se diagnosoitava sairaus lainkaan, mutta silti ulkomailla CFS tunnetaan jo erityisen hyvin, luokitellaan sairaudeksi ja annetaan sille kuuluvaa hoitoa sekä tutkitaan aktiivisesti. Suomessa tilanne on edelleen katastrofaalinen, sillä ymmärtääkseni mikään lääkärikeskus ei anna tähän hoitoa – puhumattakaan vakuutuksen ja Kelan korvattavuuksista tai tarvittavien tukien hakemisesta. Tämä jos jokin on oikeasti pöyristyttävää, sillä validia tietoa kroonisesta väsymysoireyhtymästä kuitenkin riittäisi todella paljon – jopa jo Suomessakin. On ollut hullua seurata sairauden tunnettavuuden ja kehityksen matkaa näin pitkän aikaa ilman näkyviä tuloksia. Auttavia hoitomuotoja on keksitty jo useampia, mutta mikään ei silti paranna sairautta.

Mikä on CFS?
Krooninen väsymysoireyhtymä on vakavasti elämää rajoittava elimellinen sairaus, jota psyykkiset syyt eivät selitä. Sairauden nimi on sinänsä harhaanjohtava, sillä kyseessä on enemmänkin uupumus kuin väsymys. Sairauden oirekuvaa hallitsee useimmiten äkillisesti alkanut pitkäkestoinen uupumus, joka pahenee todella vähäisestäkin fyysisestä tai henkisestä rasituksesta eikä helpota levolla. Väsymysoireyhtymän vaikeusasteita on useita ja jokainen potilas kokee oireet eri tavalla.

Uupumus voi johtaa täyteen invaliditeettiin. Uupumus ei ole suinkaan ainoana oireena sairaudessa vaan oireiden kirjo on uskomattoman laaja! CFS aiheuttaa kuumetta, kiputiloja kuten lihas- ja nivelsärkyjä, infektioherkkyyttä, aistiyliherkkyyksiä sekä flunssan kaltaisia oireita. Lisäksi sairauteen kuuluu päänsärkyä, migreeniä, pahoinvointia, masennusta, ahdistusta ja sydämen lisälyöntejä sekä rytmihäiriöitä. Uni on usein katkonaista, levotonta ja painajaisten täyteistä. CFS:lle tavanomaista on jaksottaiset hetket, jolloin olo voi olla niin hyväkin, ettei koko sairautta välttämättä huomaa, kunnes tila taas romahtaa. Osa potilaista on täysin vuodepotilaita.

Keskittymiskyky sekä lähimuisti heikentyvät niin, ettei työnteko tai opiskelu useilta onnistu. Keskittymis- ja muistihäiriöt ovat tavallisia, jopa dementoitumiseen asti. Muistivaikeuksia aiheuttaa muun muassa verenkierron liian vähäinen happi. Aivot tarvitsevat toimiakseen verenkierrossa happea eri lohkoilleen ja CFS:n vuoksi happi ei riitäkään aivojen kaikille lohkoille. Tämä aiheuttaa eri potilailla erilaisia vaikeuksia. Verenpaine voi laskea äkisti ja aiheuttaa huimaus- ja heikotuskohtauksia. Krooninen väsymysoireyhtymä aiheuttaa rinnalle usein myös muita sairauksia, kuten kroonista kipuoireyhtymää, endometrioosia ja ärtyvän suolen oireyhtymää. Tämä siis kertookin varmasti jo paljon siitä, miksi itselläni on yhdeksän sairautta.

(postauksessa hyödynnetty seuraavia lähteitä: unesta.fi ja terveyskirjasto.fi)

Miten CFS on näkynyt mun arjessa ennen ja miten nyt lähes kahdeksan vuoden kuluttua? Mitä haluaisin sanoa kanssasairastajille ja etenkin teille, jotka toivotte omaa lasta CFS sairastamisen keskellä?
Huhh mistä edes alottaisin. Tosiaan kohta kahdeksan vuotta sitten sairaus todettiin Tyksissä ja muistikuvat oireiluista ovat varmasti hämärtyneet paljon. Yritän kuitenkin kertoa parhaani mukaan mitä vielä muistan.

Koulusta alkoi tulla jatkuvia poissaoloja erilaisten infektioiden, uupumuksen ja kuumeilun vuoksi. Olin niin loppu ja kipeä, että nukuin vain pimeässä huoneessani. Totta puhuen, en edes tiedä kuinka paljon ja kuinka kauan vain nukuin. Koko muu elämä katosi ympäriltä ja voitte vain kuvitella, miten elämänilo katoaa tuollaisina aikoina. Oli aika siirtyä laajoihin tutkimuksiin Tyksin lastenosastolle, jossa taisin yöpyäkin muutaman yön. Otettiin jos jonkinlaista tutkimusta, mutta tuloksetta. Mitään ei löytynyt mistään.

Muistan lääkärinkin olleen ihmeissään mistä tilanteessa on kyse, kunnes syyksi paljastui CFS. Emme uskoneet vielä ensimmäistä lääkäriä ja lopulta sama diagnoosi tuli neljältä eri lääkäriltä. Oirekuva oli lähes yhtä laaja, kun koko sairaus pitää sisällään. Tämä tuntuu tässä hetkessä aivan uskomattomalta. Miten olenkaan elänyt läpi tuollaisia aikoja? Meni vuosi, toinen, kolmas… Oireet eivät kadonneet. Oli siis aika hyväksyä tämä ”kohtalokseni”, sillä sairaus on ja pysyy, mutta sen kanssa on opittava elämään. Mikään ei vie sitä ikinä pois, se kulkee kuin takiainen matkassani mukana hautaan asti. On löydettävä ympärille keinoja, joiden kanssa helpottaa oloa ja joiden avulla voi taas nauttia elämästä täysin rinnoin. Oireiden määrän perusteella monikin ajattelee varmasti tätä lukiessaan, että eihän näin voi elää ja miten pidän kasassa koko vauva-arjen puhumattakaan miten haaveilemme toisesta lapsesta.

Vuodet ovat opettaneet uskomattoman paljon. Elämä on ollut täynnä vääryyttä, mutta vastapainona täynnä aitoa onnellisuutta ja elämäniloa. Oikeanlaisten apukeinojen löytäminen on ollut työlästä ja sen myötä palkitsevaa. Enkä suoraan sanoen tiedä olisinko tässä jos en olisi löytänyt rinnalleni upeaa miestä, joka ottaa tämän kaiken vastaan osana minua. Se jos jokin on todellista rakkautta. Nykyään oireilut ovat ajoittain pahempia ja ajoittain en huomaa sairastavani väsymysoireyhtymää lainkaan. Juuri kukaan ei tunnu myöskään huomaavan minusta tätä kaikkea ulospäin, joka toisinaan on todella hyvä juttu. En halua sairauden olevan kaikessa keskipisteessä siinä kuka olen.

Nykyään pystyn tekemään paljonkin asioita päivien aikana ja nauttimaan siitä mitä teen. Unelmia riittää toteutettavaksi vaikka kuinka paljon. Suurimmassa osassa arjessa jaksamisen puolesta on varmasti asioiden priorisointi, tekemisen jaksottaminen pieniin pätkiin tasaisesti, lisävitamiinit ja suolavesi. Krooniseen väsymysoireyhtymään kuuluu usein nesteen imeytymisongelmia, jolloin suolavesi auttaa imeytymisessä ja olon virkistämisessä. Toivoisin saavani happihoitoja säännöllisesti, joka voisi auttaa tilannettani paljon, mutta Suomessa näitä ei korvata ja omakustanteisena ne ovat aivan liian kalliita.

Pelkäsin aina, etten mahdollisten CFS:n tuomien hedelmällisyysongelmien ja keskenmenoriskien vuoksi voisi saada omaa lasta. Tätä sairastavilla naisillahan vaihdevuodet voivat alkaa jo parikymppisenä. En voi sanoin kuvailla miten onnellinen olen, että lopulta saimme oman lapsen! Se jos jokin on paras palkinto ikinä koko elämälle. Raskausaika ja vauva-aika on ollut haasteellista ja luonnollisesti väsyttävää. En ikinä uskonut onnistuvani tässä kaikessa näin hyvin, jopa normaalisti niin kuin täysin terveetkin ihmiset. Ehkä oloon on vaikuttanut myös se, ettei arjessa ole aikaa jäädä pohtimaan omaa vointia, vaan keskittyminen on ensisijaisesti muualla. Lapsen tuoma päivärytmi helpottaa myös omaa jaksamista ja CFS oireita.

Säännöllisyys ja asioiden ennakointi on oikeastaan kaiken A ja O. Kuulostaa hullulle miten se voi olla lapsiarjessa mahdollista, mutta tähän asti se on onnistunut oikein hyvin. Lääkärit ja läheiset pelkäsivät raskauttani ja vauvan tuloa, jos terveyteni romahtaisikin täysin. Tunsin jotenkin jatkuvaa pelottelua selviytymisestä, mutta nyt äitinä voin sanoa kroonista väsymysoireyhtymää jo kahdeksan vuotta sairastaneena, että mä voin ihan hemmetin hyvin verrattaessa aikaan ennen omaa lasta! Joskus on huonompia hetkiä ja niistäkin selvitään ympäröivällä avulla ja tuella mainiosti. Elämä ei lopu yhteen, toiseen tai yhdeksänteenkään diagnoosiin. Elämä vain muuttaa muotoaan ja siitä voi silti olla super onnellinen ja kiitollinen.

Haluan sanoa teille ketkä sairastatte kroonista väsymysoireyhtymää tai mitä tahansa muuta, että elämä kantaa, kulje virran mukana ja usko itseesi täysin. Voit selvitä kaikesta voittajana entistä vahvempana! CFS ei välttämättä vie mahdollisuutta olla äiti tai isi, mutta mahdollisuus myös vanhemmuudelle kannattaa ehdottomasti antaa eikä kuunnella pelkästään lääkärien ja muiden mielipiteitä siitä miten tulet jaksamaan. Mun elämä todellakin yllätti eikä se mennyt lainkaan muiden ”käsikirjoittamalla” tavalla. Olen ylpeä ja erityisen onnellinen siitä, kun päätin lähteä kulkemaan omaa polkuani ja otin suunnattoman isoja riskejä.

Tsemppiä ja hurjasti voimia just sulle siellä ruudun toisella puolella olit terve tai sairastat yhtä tai useampaa sairautta. Muista nauttia jokaisesta päivästä ja tee niistä itsesi näköinen ❤️.

-Iida

Vieritä ylös